Hän nosti torjuvasti kättään. — Ei, sanoi hän sävyisästi, sitä en tahdo. Sillä siitä huolimatta olen sukuni kautta kansan mies ja virkani kautta köyhäin ystävä. Mutta —

— Mutta mitä? puhkesin sanomaan.

Sanaa sanomatta hän nousi ylös, otti toisen kynttilöistä ja kääntyi teepöydän takana olevaan seinään, jossa riippui ruumiinkokoinen isäni kuva, omituisessa, vanhanaikaisesti koristetussa kehässä. Kehän alareunassa oli hänen nimensä.

— Antoine du Pont, Saux'n kreivi, lausui kirkkoherra ikäänkuin itsekseen. — Hän oli hyvä mies ja köyhäin ystävä. Suokoon Jumala hänelle rauhan.

Hetkisen seisoi hän katsellen isäni kauniita, vakavia kasvoja ja epäilemättä muistellen entisaikoja. Sitten siirtyi hän eteenpäin ja pysähtyi kohottaen kynttilää erään kuvan eteen, joka riippui vastapäätä pöytää; joka seinällä riippui näet yksi kuva. — Adrien du Pont Saux'n kreivi, flaamilaisen rykmentin översti, hän luki. Ellen erehdy, niin hän kaatui Minden'in luona. St. Louis'n ritarikunnan jäsen. Kaunis mies ja epäilemättä urhoollinen aatelismies. Häntä en koskaan tuntenut.

En vastannut sanaakaan, vaan kasvojani alkoi polttaa, kun hän siirtyi kolmannen kuvan eteen.

— Antoine du Pont, Saux'n kreivi, luki hän taas, Ranskan marsalkka ja pääri, St. Louis'n ritarikunnan jäsen ja kuninkaan neuvoskunnan jäsen. Kuoli ruttotautiin Genuassa 1710. Muistelen kuulleen hänen olleen naimisissa erään Rohan'in kanssa.

Hän seisoi kauvan katsellen kuvaa ja siirtyi sitten neljännen kuvan luo. — Ja tällä, sanoi hän hetken äänettömyyden perästä, tällä on mielestäni heistä kaikista jaloimmat kasvot. Antoine, Pont'in ja Saux'n herra, pyhän Jerusalemin Johanneksen ritarikunnan jäsen. Kuoli La Valettan linnoituksessa suuren piirityksen jälkeisenä vuonna — haavoistaan sanovat eräät, mutta ritarikunta sanoo: liiallisesta työstä ja rasituksista. Kristitty sotilas.

Se oli viimeinen kuva, ja katseltuaan sitä hetken aikaa, asetti kirkkoherra kynttilän takaisin kiiltävälle tammipöydälle, johon samoin kuin seinäin kiiltävän sileään laudoitukseenkin kaikki valonsäteet kokoontuivat, niin että ainoastaan kasvomme olivat selvästi valaistut ja ikäänkuin valokehän ympäröimät, mutta muu kaikki oli varjossa.

— Herra kreivi, sanoi kirkkoherra kumartaen, te olette jalosta suvusta.