— Se ei voi sillä keinon astua kotia, — sanoin suuttuneena.
Miehet hetken aikaa äänetönnä tuijottivat hevoseen. Vihdoin Gil ehdoitti:
— St. Alais'n paja ei ole täältä kolmensadan kyynärän päässä, — sanoi hän, — ja tie on tuossa lähellä. Voimmehan kolkuttaa Petit Jean'in ovelle ja pyytää häntä hohtimineen tulemaan tänne. Mutta —
— Mitä? — kysyin ärtyisesti.
— Niin, herra, minä satuin riitautumaan hänen kanssaan Cahors'in markkinoilla, — vastasi Gil typerästi, — ehkei hän siitä syystä tahtone auttaa meitä. —
— Siis menen itse, — sanoin tuikeasti. — Olkaa te täällä ja koettakaa rauhoittaa hevosta. —
André piti jalustinta minulle, noustakseni satulaan. Paja, joka oli kylän ensimäinen mökki, oli kotvan matkan päässä, ja minun olisi pitänyt ratsastaa sinne; mutta suuttumukseni vallassa olin taipuvainen tekemään kaikki nurin päin, niinpä äreästi kieltäydyin hänen avustaan ja läksin jalan matkalle. Syrjätie oli noin viidenkymmenen askeleen päässä, hetken päästä ehdin kylän kujosille, enkä sitten enää kuullut palveliaini ääniä enkä suitsien helinää.
Molemmin puolin tietä kasvoi korkeita haapoja, niin että se oli pimeä kuin hauta, ja hapuillen vaan pääsin eteenpäin. Päälle päätteeksi kompastuin useita kertoja, josta suuttumukseni yhä yltyi, niin että kaikesta sydämestä kirosin syviä rattaankuoppia tiellä ja kuuta, joka oli nähnyt hyväksi liian aikasin laskeutua. Lakkaamaton humina haapojen latvoissa koko ajan vaivasi minua ja kiusasi selittämättömällä tavalla. Taas kompastuin, kirosin Gil'eä ja pysähdyin sitten kuuntelemaan, Olinhan jo kaukana pysäyspaikastamme, ja kumminkin kuulin taas suitsien kolinaa, ikäänkuin hevoset olisivat seuranneet minua.
Suuttuneena kuuntelin luullen etteivät miehet olleet totelleet käskyäni. Silloin huomasinkin äänen kuuluvan edestäpäin ja että se oli siksi kovaa ettei se voinut johtua suitsista ja jalustamista. Hiukan ihmeissäni tästä kompuroin vielä eteenpäin ja punertava valo, joka äkkiä tunki pimeyden läpi ja valaisi haavat, ilmoitti minulle sen kummallisen vaan mieluisen asian että pajassa oltiin työssä.
Juuri päästyäni selville siitä, tuli paja erään nurkan takaa näköisälle; pysähdyin aivan ällistyneenä. Täyttä vauhtia työskenneltiin pajassa. Toimessa oli vähintään kaksi vasaraa, näin niiden kohoavan ja laskeutuvan, ja vaikka näytti siltä kuin ne äänen heikontamiseksi olisivat olleet jollakin käärityt, kuului kuitenkin tasainen, heläjävä kalke kun ne sattuivat alasimeen. Punertava valo valui tielle, valaisi vastakkaiset puut ja loi taivaalle pitkät, pimeät varjot.