Yhdeksäs luku.
Kapinan jälkeisenä aamuna.
Päästyämme tienristeykseen asetti isä Benoit viisaasti kyllä sinne kaksi miestä odottamaan Cahors'ista tulevaa apua, ja sille ilmoittamaan neiti de St. Alais'n pelastuksesta; ja emme olleet ratsastaneet kuudetta osaa peninkulmastakaan ennenkuin takanamme kuuluva kavioiden kopina ilmoitti apujoukon lähestymistä. Aloin nyt tointua yöllisten kauheain tapahtumain vaikuttamasta huumauksesta, ja seisautin hevoseni antaakseni taakkani markiisi de St. Alais'lle, jos hän tahtoisi hänet huostaansa ottaa.
Mutta hän ei ollutkaan lähestyvien joukossa. Johtajana oli Louis, ja seurassaan oli hänellä vain kuusi tahi seitsemän palvelijaa, vanha herra de Gontaut, toinen Harincourt'in veljeksistä ja eräs vieras herra. Hevoiset läähättivät ja hiki valui niistä virtana; miesten silmät kiiluivat tappelun himosta. Ei yksikään heistä ihmetellyt että neiti istui edessäni satulassa, vaan kiireimmittäin kiitettyään Jumalaa hänen pelastuksestaan kysyivät kaikki innokkaasti miten paljon kapinallisia talonpoikia oli.
— Noin satamäärä, vastasin. — Minun arvostellessani. Mutta missä on markiisi?
— Sananne saapuessa hän ei ollut vielä palannut.
— Teitä ei juuri ole monta, sanoin.
— Louis'n huulilta kuului kirous. En voinut saada useampia kokoon, vastasi hän. Yht'aikaa teidän sananne kanssa tuli tieto että Marignac'in talo oli syttynyt tuleen, jolloin hän kahdentoista miehen kera kiiruhti sinne. Monet muut pelkäsivät samaa kohtaloa ja ratsastivat kiiruummittain kotiaan. Kaikki näyttävät vain, lisäsi hän katkerasti, ensi kädessä ajattelevan vain itseään. Kaikki muut paitsi ystäväni tässä.
Herra de Gontaut rupesi kerskailemaan, mutta hengästynyt kun oli, täytyi hänen heti vaieta ettei tukehtuisi. — Kun kauneus on vaarassa, läähätti hän. Mies parka tuskin jaksoi pysytellä hevosen seljässä.
— Totta kai seuraatte mukana Saux'on? kysyin, kun he käänsivät hevosensa, niistä kohoavat hikihöyryt häämöittivät pimeässä.