Satimessa.
Syntyi pitkä äänettömyys. Me seisoimme ja tuijotimme häneen, ja hän hymyili — niin kuin hymyilee kissa. Croisette sanoi minulle sitten jälemmin, että hän olisi voinut kuolla nöyryytyksestä, häpeästä ja raivosta, kun meitä oli sillä tavalla petetty. Minä puolestani en heti käsittänyt asiain tilaa. Mutta en ymmärtänyt mitään. Minä en voinut päästä siitä ajatuksesta, joka oli minulla ollut taloon tullessa, että emme todellakaan tulleet Louis de Pavannesin taloon. Vaan minä hämärästi epäilin, että Bezers oli syrjäyttänyt hänet ja astunut itse hänen sijaansa. Minä sen vuoksi heti kuin vaistomaisesti astuin vidamen luo ja tartuin häntä käsivarteen. "Mitä te olette tehnyt?" huusin äänellä, joka omissakin korvissani kuului tuimalta. "Mihin olette saattanut herra de Pavannesin? Vastatkaa!"
Hän vain näytti vähän enemmän teräviä valkoisia hampaitaan, kun hän katsoi minua silmiin. "En minnekään — vielä", vastasi hän hyvin lempeästi, irroittaessaan kätensä.
"Miten sitten olette täällä?" kysyin taas. Hän kohautti olkapäitään ja katsahti Croisetteen, aivan kuin hän olisi minua pitänyt joutavana, huonosti kasvatettuna lapsena. "Herra Anne ei näy ymmärtävän, että minulla on kunnia lausua hänet tervetulleeksi Hotel Bezersiin, Rue de Platrièren varrella."
"Hotel Bezersiin! Rue de Platrière!" huudahdin aivan hämmästyksissäni.
"Vaan Blaise Buré sanoi tämän olevan Rue St. Antoine!"
"Vai niin!" lausui hän aivan kuin nyt vasta olisi alkanut asia selvitä hänelle: "Vai niin! Minä ymmärrän!" ja hän hymyili niin inhottavasti. "Vai niin, että te olette tehneet tuttavuutta Blaise Burén, kelpo tallimestarini kanssa! Hyvin tehty, Blaise! Niin, nyt ymmärrän. Ja te sen penikat", jatkoi hän ja puhuessaan äänensä muuttui tuntuvasti ja lopuksi hän katsoi meitä vihaisesti, "te aijotte tehdä minulle jutkun! Minulle, te neilikat! Te luulitte, että Bezersin susi olisi yhtä helppo tappaa kuin jänis! Vaan kuunnelkaahan, niin saatte kuulla laulun lopun. Te olette nyt minun talossani ja täydellisesti minun vallassani. Minulla on täällä puolisataa miestä, jotka eivät häikäilisi leikata kaulaa kolmelta lapselta, jos minä käskisin! Niin, siitä voitte olla varmat", lisäsi hän ilkeän riemuitsevasti, "sen he tekisivät ilolla!"
Hän aikoi sanoa vielä enemmän, vaan minä keskeytin. Raivo, joka minussa nyt kuohui ja jonka oli synnyttänyt oma hulluutemme ja hänen hävyttömyytensä, puhkesi nyt sanoihin.
"Ensinnäkin, herra de Bezers", sanoin minä hurjana laskettaen kiireellä sanan toisensa jälkeen tulvanaan, "ensin sana teille! Minä sanon teille, mitä teistä ajattelen! Te olette uskoton koira, vidame! Kurja peto! Minä halveksin teitä! Kavaltaja ja murhamies!" huusin, "eikö ole siinä kylliksi? Eikö mikään voi herättää kunniantuntoanne? Jos tahdotte, että teitä sanotaan kunnialliseksi, niin vetäkää miekkanne!"
Hän pudisti päätään ja yhä hymyili. "Minä itse en tee talossani roskatöitä", sanoi hän tyyneesti, "enkä halua palvelijoiltani anastaa, tehtävää, joka heille on mieluisa."
"No hyvä!" sanoin terävästi. Ja samassa vetäsin miekkani ja riensin salaman nopeudella esiripun luo, jonka takaa hän oli tullut. "No hyvä, sitten tapamme teidät ensiksi!" huusin hurjana kiinnittäessäni katseeni häneen, ja kaikki hurjat intohimot heräsivät eloon rinnassani, "ja sitten koetamme onneamme lakeijainne kanssa! Marie! Croisette!" huusin tuimalla äänellä, "hyökätkää, pojat!"