Minä olin kuin huumauksissa. Puhellessaan hän alkoi kulkea takaisin samaa tietä, jota olimme tulleetkin ja tarttui käsivarteeni Minä seurasin häntä, vaikkakin vastenmielisesti. Minä en vielä täysin käsittänyt asian tilaa. Minä olisin tahtonut mennä sisään neuvottelemaan Croisetten ja Marien kanssa, vaan kaikki oli käynyt niin nopeasti, ja aika oli ehkä tärkeä, niin kuin hän oli sanonut ja — sanalla sanoen, minulle, joka olin vielä poikanen, oli vaikea kieltää häneltä mitään, kun hän katsoi minuun niin rukoilevasti. Minä sopersin: "Vaan minä en tunne Parisia. Minä en osaisi sinne, luulen minä, ja nyt on yö, rouva hyvä."
Hän irroitti kätensä ja pysähtyi. "Yö!" huudahti hän halveksivalla äänellä. "Yö! Minä luulin teitä mieheksi enkä lapseksi. Te pelkäätte!"
"Minäkö pelkään!" sanoin tulisesti, "Anne Caylus ei koskaan pelkää!"
"No minä neuvon teille tien, jos se on ainoa vaikeutenne. Odotetaan tässä hetkinen. Ja tulkaa sitten minun kanssani sisään silmänräpäykseksi", jatkoi hän, "niin minä varustan teidät kaikella, mitä tarvitsette ja annan teille tarpeelliset ohjeet."
Hän pysähtyi korkean ja kapean talon portille muutaman kadun varrella, joka oli suurempi kuin mikään tähän asti kulkemamme katu. Puhellessaan soitti hän kelloa, kerran, toisen ja kolmannen. Hopeankirkas ääni oli tuskin soinut kolmatta kertaa, kun ovi aukesi aivan verkalleen. Minä en nähnyt ketään, vaan seuralaiseni veti minut mukanaan käytävään. Hän otti siellä olevan vahakynttilän, joka kohokuvallisessa kynttiläjalassa paloi muutamalla alustalla, käski minun seurata ja nousi portaita muutamaan huoneeseen, joka oli puoleksi työhuone, puoleksi makuuhuone, ja jonka vertaista en ollut nähnyt. Se oli lattiasta kattoon asti verhottu sinisellä silkillä ja sitä valaisi kolme lamppua, joissa oli mitä kauniimman väriset venetsialaiset suojukset, Setripuitten tuoksu täytti huoneen, ja tulisijan luona oli samettikopassa koiranpenikoita. Miellyttävä epäjärjestys vallitsi kaikkialla. Muutamalla pöydällä oli avonainen hohtokivilipas, toisella pöydällä pitsillä kaunistettuja vaatteita, muutamia naamuksia ja viuhka. Jalokivillä koristettu ratsuruoska ja hopeakahvainen tikari riippuivat samassa naulassa. Ja — mikä ihmeellisintä — oven takana huomasin yksinkertaisen mustaan huotraan pistetyn miekan ja miekkailukintaat.
Hän ei tuhlannut silmänräpäystäkään, vaan meni suoraan hohtokivilippaalle ja otti sieltä sormuksen — raskaan sinettisormuksen. Sen hän ojenti minulle mitä välinpitämättömimmällä tavalla — katsomatta edes minuun. "Pankaa tuo sormeenne", sanoi hän kiireisesti. "Jos sotamiehet teitä pidättävät tai eivät tahdo antaa teille venettä joen poikki päästäksenne, niin sanokaa vain aivan rohkeasti, että olette kuninkaan palveluksessa. Käskekää kutsua päällikkönä oleva upseeri ja näyttäkää hänelle sormus. Hän silloin ei koetakaan teitä pidättää. Olkaa vain pöyhkeä."
Minä sopertelin kiitoksiani, ja hän otti vikkelästi muutamasta laatikosta vaatetta, jonka hän leikkeli nauhoiksi. Ennen kuin sain selvää mitä hän teki, oli hän jo polvillaan vierelläni ja ompeli valkoisen nauhan vasempaan hihaani. Sitten hän otti lakkini ja ompeli siihenkin yhtä vikkelästi kaksi samanlaista nauhaa ristin muotoon.
"Kas niin", sanoi hän. "Ja kuulkaa nyt, herra Caylus. Tänä yönä on enemmän ihmisiä jalkeilla kuin te voitte aavistaakaan. Nämät nauhamerkit auttavat teitä pääsemään S:t Germainiin. Vaan repikää nämät heti kun tulette toiselle puolen. Sillä siellä ne eivät teitä auta. Te tulette takaisin samalla veneellä. Eikä teillä niistä palatessanne ole hyötyä, päin vastoin ne voivat tuottaa teille — ja ehkä minullekin — ikävyyttä."
"Minä ymmärrän", sanoin minä, "vaan — —."
"Te ette saa tehdä mitään kysymyksiä", sanoi hän heiluttaen lumivalkoista sormeaan. "Vaeltavan ritarini pitää luottaa minuun, niin kuin minäkin olen luottanut häneen, muuten ette olisikaan tähän aikaan yöllä yksin minun kanssani. Vaan muistakaa toinenkin seikka. Kun te tapaatte Pavannesin, niin elkää sanoko, että minä olen teidät lähettänyt. Muistakaa se tarkoin. Minä sitten teille selitän syyt. Sanokaa vain, että hänen vaimonsa on löydetty, ja että tämä on hänen vuoksensa aivan menehtymässä. Jos te sanotte sanaakaan siitä, että häntä uhkaa vaara, niin hän kieltäytyy tulemasta. Miehet ovat itsepäisiä."