Eräänä iltana sattui omituinen tapaus. Lähellämme vasemmalla näimme Auvergnen kukkulat, joiden yli kohosi korkealle Puy de Dome. Me neljä ratsastimme yhdessä ja tavan mukaan olimme joutuneet viimeisiksi joukossa, Tie tällä kertaa oli kapea polku, joka kulki rämeikön poikki ja molemmin puolin oli matalaa metsää ja pensaikkoa. Muu ratsujoukko oli jo melkein kokonaan näkyvistämme. Ainoastaan puolikymmentä ratsumiestä erotimme edessämme pitkän matkan päässä ja pari ratsumiestä takanamme yhtä kaukana. Minä katsoin kummallekin taholle ja tunsin sydämmeni omituisesti lyövän. Ensi kerran johtui mieleeni mahdollisuus paeta. Auvergnen ylängöille olisi helppo päästä. Jos saisimme parin virstan edun, niin meitä ei saavutettaisi ennen pimeää, jolloin voisimme kätkeytyä niin, ettei meitä löydettäisi. Minkä vuoksi emme kannusta hevosiamme ja lähde tiehemme?
"Se on mahdotonta!" sanoi Pavannes tyynesti.
"Minkä vuoksi?" kysyi kummastellen.
"Ensinnäkin siitä syystä", vastasi hän, "että minä olen Bezersille antanut sanani seurata häntä Cahorsiin."
Poskiani poltteli. Vaan minä huudahdin: "Mitä se merkitsee? Petoksellahan sinutkin vangittiin! Turvallisuuskirjaasi ei pantu mitään merkitystä. Minkä vuoksi sinä sitten olet niin tarkka? Vihollisesi eivät ole. Se on hullutusta!"
"Ei ole", vastasi Louis ja pudisti päätään. "Et sinä itsekään niin tekisi, jos olisit minun sijallani."
"Niin luulen, että tekisin", sopersin minä hämilläni.
"Et, sinä et tekisi niin, poikaseni, minä sinut tunnen liian hyvin. Vaan jos tahtoisinkin tehdä, niin olisi aivan mahdotonta." Hän kääntyi satulassaan ja nosti käden suojakseen viistoon tulevia auringonsäteitä vastaan ja silmäsi taakseen tarkkaavasti. "Niinpähän on kuin luulinkin", sanoi hän. "Toinen noista miehistä ratsastaa harmajalla Margotilla, joka, sen mukaan kuin Buré eilen sanoi, on nopein hevonen koko joukosta, ja mies sen selässä on kevyt kuin höyhen. Toisella on tuo kellertävän punainen normandilainen hevonen, jota aamulla katselimme. Näes, Anne, Bezers on virittänyt meille ansan. Jos me poistuisimme jonkun kymmenkunta syltää toiselle tai toiselle puolen, niin nuo kaksi olisivat jälessämme kuin tuuliaispää."
"Sinä uskot, että Bezers on ihan tarkoituksella antanut miestensä ratsastaa edelle?" kysyin minä hämmästyneenä.
"Uskon hyvinkin", vastasi Louis. "Ei mikään hänestä olisi niin hauskaa kuin että saisi ottaa ensin minun kunniani ja sitten henkeni. Vaan, Jumalan kiitos, ainoastaan henkeni on hänen vallassaan."