Tällä tavalla kulutin sataviisitoista kruunua. Arvellen että tämä oli jotensakin suuri summa ja että minulla täytyi olla jonkunverran käyttörahojakin, olin iloinen saadessani kuulla että täyteen ahtautuneessa kaupungissa korkea-arvoisetkin miehet usein asuivat vaatimattomissa asunnoissa. Päätin senvuoksi yhdistää säästäväisyys-näkökannan erääseen mielessäni hautomaani suunnitelmaan ottamalla asunnokseni ne huoneet, missä äitini oli kuollut, ynnä lisäksi yhden huoneen niitten alapuolelta. Niin teinkin, ja vuokrasin sen verran huonekaluja kuin tarvitsin, mikä ei ollutkaan paljon. Simon Fleix'lle, jonka apu näissä asioissa oli arvaamattoman tärkeä, ilmotin suuren osan herra de Rosnyn neuvoista, kehottaen häntä noudattamaan niitä omassa asemassaan parhaansa mukaan ja kannustaen häntä työskentelemään minun menestyksekseni lupaamalla auttaa häntä vakavaan ja hyvään asemaan heti kun itse olisin sellaiseen päässyt. Toivoin todellakin voivani saada paljonkin etua siitä hänen sukkelaälyisyydestään, joka oli herättänyt de Rosnynkin huomiota, vaikka otin kyllä samalla lukuun senkin, että poika oli omituinen ja oikullinen, vuoroin alakuloisuuteen, vuoroin kiihkoon taipuvainen ja kummassakin mielentilassa yhtä epävarma.
Markiisi de Rambouillet ei voinut saapua aamuvastaanottoon ja hän oli senvuoksi käskenyt minun tulla luokseen kuuden aikaan illalla. Simon Fleix'n saattamana tulinkin määrättynä hetkenä hänen asunnolleen. Tapasin hänet noin puolentusinan herrasmiehen ympäröimänä, joitten oli tapana seurata häntä kaikissa julkisissa tilaisuuksissa; ja näitten hoviherrain uteliaat ja epäluuloiset silmäykset heidän minua tervehtiessään — samanlaisilla silmäyksillä olen nähnyt koirien ottavan vastaan heidän koppiinsa tuodun uuden tulokkaan — antoivat minun pian tietää, että toinen asia oli päästä hoviin ja toinen saada siellä hyvä vastaanotto.
Herra de Rambouillet ei tehnyt mitään hälventääkseen tätä vaikutusta, ja se minua hieman ihmetytti. Hän oli kaikissa tavallisissa tiloissa jäykkä ja kopea käytökseltään eikä lainkaan mielellään suvainnut, joskaan ei voinut ehkäistä, että kolmas tekijä tunkeutui asiaan, joka lupasi määrätöntä luottamusta, ja niin ollen otti hän minut vastaan niin kylmästi ja pidättyvästi että se sillä hetkellä masensi rohkeuteni ja heitti minut kokonaan itseni varaan.
Linnaan taivaltaessamme, minkä matkan suoritimme jalan, kuuden soihtuja kantavan asestetun palvelijan saattamana, oli minulla kuitenkin aikaa muistella de Rosnyn neuvoa ja johdattaa mieleeni tuon suuren miehen minulle osottamaa läheistä luottamusta; ja nämä ajatukset rohkaisivat mieltäni siinä määrin, että linnanpihan poikki mennessämme astuin, välittämättä toisten mutinasta, herra de Rambouillet'n rinnalle, arvellen että kun itse kuninkaan määräys oli kiinnittänyt minut häneen, oli tämä minun oikea paikkani. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään halua riitaantua ja olin senvuoksi jonkun aikaa itsepäisesti piittaamatta niistä hienoista töytäyksistä ja mutisemalla lausutuista sanoista joita ympärilläni vaihdettiin, vieläpä niistä yrityksistä, joita portaita noustessamme tehtiin tarkotuksessa työntää minut pois asemastani. Mutta kun muuan nuori herrasmies, joka näissä yrityksissä osotti suurta intoa, taaskin ikäänkuin kompastuen tyrkkäsi minua, katsoin minä tarpeelliseksi luoda silmäni häneen.
"Hyvä herra", sanoi hän ohuella, sipittävällä äänellä, "te astuitte varpaalleni."
Vaikka en ollutkaan astunut, pyysin hyvin kohteliaasti häneltä anteeksi. Mutta kun ei hän vastannut tähän kohteliaisuuteeni muuten kuin yrittämällä saada polvensa minun polveni eteen — nousimme portaita hyvin hitaasti, sillä niihin oli ahtautunut joukko palvelijoita, jotka seisoivat kahden puolen — niin astuin hänen varpaalleen niin lujasti ja äkkiä että se sai hänet huudahtamaan.
"Mikä on?" kysyi Rambouillet katsoen kiireesti taakseen.
"Ei mitään, herra markiisi", vastasin minä pyrkien pysähtymättä edelleen.
"Herra", virkkoi nuori ystäväni jälleen samalla sipittävällä äänellä, "te astuitte varpaalleni."
"Taisinpa astua", vastasin minä.