Annoin tähän asian mukaisen vastauksen ja käännyin lähteäkseni; mutta käteni ollessa jo oviverholla hän kutsui minut takaisin. "Hankkikaa taivaan nimessä uusi levätti", sanoi hän ärtyisästi silmäillen minua päästä jalkoihin naama rypyssä. "Hankkikaa uusi levätti ensi työksenne huomisaamuna. Sivulta se näyttää vielä pahemmalta kuin edestä. Tuollainenhan voi tuottaa perikadon sukkelapäisimmällekin hovimiehelle!"
XXIV. Kuningas vaarassa.
Ylpeä riemastus, jota tunsin kuullessani kuninkaan ilmottavan päätöksensä, väheni pian ajatellessani asemaa tyvenemmin. Erittäin alhaalla oli se varsinkin tuntia myöhemmin, odottaessani linnan pienellä pohjoisportilla. Kuuristuneena porttikaaren alle ollakseni suojassa tuulelta arvailin mielessäni, riittäisikö kuninkaalla tarmoa päätöksensä toteuttamiseen, vai lähettäisikö hän ehkä tuon turmiollisen horjuvaisuutensa puuskassa, jolla hän kerran toisensa jälkeen oli särkenyt omat suunnitelmansa, sijaisikseen tähän kohtaukseen sellaiset miehet, jotka tekisivät lopullisen tilin kanssani. Mitä kauemmin ajattelin hänen luonnettaan, sitä epäilevämmäksi tulin. Paikan yksinäisyys ja pimeys, linnan tämänpuoleisen sivustan musta jylhyys, josta ei valon tuikettakaan pilkottanut, ja kaupungin yllä lepäävä tavattoman synkkä äänettömyys, kaikki tämä lisäsi levottomuuttani. Tunsin samalla sekä kammoa että kevennystä, kun vihdoinkin kuulin askelia kivisiltä portailta ja siirtyessäni hiukan sivulle näin valojuovan ilmestyvän oven alapuolelle.
Kun ovi oli puoleksi avautunut, kuulin nimeäni lausuttavan. Astuin varovasti esiin ja näyttäydyin. Seurasi lyhyt keskustelu kahden tai kolmen sisäpuolella olevan henkilön välillä, ja lopuksi astui päättäväisesti ulos naamioitu olento, jonka helposti tunsin kuninkaaksi.
"Onko teillä aseita?" kysyi hän pysähtyen hetkiseksi eteeni.
Työnsin sivulle levättini ja näytin hänelle oven aukosta virtaavassa valossa, että minulla oli sekä pistoolit että miekka.
"Hyvä!" vastasi hän lyhyesti. "Lähtekäämme siis. Kävelkää te minun vasemmalla puolellani, ystäväni. Yöhän on pimeä, eikö niin?"
"Hyvin pimeä, sire", sanoin minä.
Hän ei vastannut tähän mitään ja me lähdimme matkaan, kulkien varovaisesti kunnes olimme päässeet kapean sillan yli ja edeten sitten vapaammin ja ripeämpää vauhtia. Hoviseurue oli sinä iltana ollut harvalukuinen, ja kylmä tuuli puhalsi kapeimmillakin kaduilla ajaen maleksijat huoneelle, joten ei ollut todennäköistä että tapaisimme ketään haitallisia vastaantulijoita, paitsi ammattirosvoja, ja niitten varalta olin valmistautunut. Kuningas ei näyttänyt haluavan puhella, ja kun minäkin olin vaiti kunnioituksesta, oli minulla aikaa laskea menestymisen mahdollisuuksia ja arvioida onnistuisiko kuninkaalle se mikä ei ollut onnistunut minulle.
Nämä laskelmat, jotka eivät estäneet minua noudattamasta mitä suurinta valppautta aina kun käännyimme kadunkulmissa tai sivuutimme jonkun kujan suun, keskeytyivät saapuessamme turvallisesti asunnolleni. Pyytäen lyhyesti kuninkaalta anteeksi porraskäytävän vaatimattomuutta ja pimeyttä riensin hänen luvallaan hänen edelleen ja nousin nopeasti portaita kunnes kohtasin Maignanin. Kuiskasin hänelle että kaikki oli hyvin enkä joutanut odottamaan hänen vastaustansa, vaan käskien hänen pysyä vahdissa osotin kuninkaalle tietä niin kunnioittavasti kuin mahdollista oli, kunnes saavuimme neidin asunnon ovelle, minkä asunnon muodosti kaksi huonetta, ulompi ja sisempi, niinkuin toisessa paikassa jo olen maininnut. Oven avasi Simon Fleix, ja hänet minä lähetin heti ulos. Sitten, astuen sivulle ja paljastaen pääni, pyysin kuningasta astumaan sisään.