"Tuo nainen, sire, on nyt Navarran prinsessan huostassa."
"Onko hän?" huudahti hän kerrassaan tyrmistyneenä.
"Ja jos hänellä on jotain valittamista minusta", jatkoin ylpeästi, "niin tahdon alistua siihen rangaistukseen minkä te määräätte tai Turennen kreivi vaatii. Mutta jollei hänellä ole mitään syytöstä minua vastaan, ja jos hän vannoo että hän on seurannut minua omasta tahdostaan ja suostumuksestaan, ja ettei hän ole kärsinyt mitään loukkausta tai vääryyttä minun käsissäni, siinä tapauksessa, sire, vaadin, että tämä jää minun ja Turennen kreivin väliseksi yksityiseksi asiaksi."
"Niinkin ollen on teillä mielestäni aivan tarpeeksi tekemistä", vastasi hän synkkänä. Samalla hän kädenliikkeellä pysäytti jotkut, jotka suuttuneina yrittivät syöksähtää minua kohti, ja loi silmänsä minuun muuttunein ilmein. "Tarkotatteko väittää, että nainen meni mukaanne omasta tahdostaan?" kysyi hän.
"Sekä meni että palasi, sire", vastasin minä.
"Merkillistä!" huudahti hän. "Oletteko mennyt naimisiin hänen kanssaan?"
"En, sire", vastasin minä, "mutta minä pyydän että minun sallittaisiin se tehdä."
"Taivas hallitkoon! Hänhän on Turennen kreivin holhokki", virkkoi hän, miltei typertyneenä uhkarohkeudestani.
"Hänen suostumuksensa uskallan toivoa saavani, sire", lausuin levollisesti.
"Saint Gris! Mies on hullu!" huusi hän kääntäen hevosensa ympäri ja katsoen seurueeseensa rajattoman ihmetyksen elein. "Tämä on merkillisin juttu mitä koskaan olen kuullut."