"Mutta antaa kunniakkaamman käsityksen kysymyksessä olevasta herrasta kuin naisesta!" lausui muuan myhäillen ja hymähtäen.
"Se on valhe!" huusin minä ponnahtaen eteenpäin rohkeudella, joka hämmästytti minua itseänikin. "Hän on yhtä puhdas kuin teidän ylhäisyytenne sisar! Sen vannon. Tuo mies puhuu vaihetta, ja siitä väitteestä en peräydy."
"Herra!" huusi Navarran kuningas kääntyen puoleeni ankarana. "Te unhotatte itsenne minun läsnäollessani! Vaiti, ja varokaa toiste millaista kieltä käytätte ylempiänne kohtaan. Minä sanon teille, että teillä on jo kyllin rettelöitä ilmankin."
"Kuitenkin tuo mies valehtelee!" vastasin minä itsepintaisena, muistaen Crillonia ja hänen käyttäytymistapaansa. "Ja jos hän haluaa tehdä minulle kunnian astumalla kanssani sivulle, niin teen hänet siitä vakuutetuksi!"
"Ventre Saint Gris!" vastasi Henrik otsa rypyssä ja venyttäen tuon lempi-voimasanansa jokaista tavua. "Ettekö voi olla vaiti ja antaa minun ajatella? Vai täytyykö minun määrätä teidät heti vangittavaksi?"
"Vähintäänkin se", puuttui makea ääni puheeseen, samalla kun eräs mies työntäytyi esiin joukosta ja asettuen etuisalle paikalle kuninkaan viereen sinkautti minuun äärimmäisen pahansuovan katseen. "Herrani Turennen kreivi odottaa ainakin sen verran teidän ylhäisyydeltänne", jatkoi hän lämpimästi. "Pyydän teitä antamaan määräyksen heti paikalla ja pidättämään tämän henkilön vastaamaan rikoksistaan. Kreivi de Turenne palaa tänään. Hänen pitäisi jo olla täällä. Sanon vieläkin, sire, että hän odottaa ainakin sen verran."
Kuningas tuijotti minuun synkin silmin viiksiään pureskellen. Joku joukosta oli viittauksilla käskenyt yhteisen kansan siirtyä kuulomatkan ulkopuolelle; samaan aikaan oli seurue uteliaisuudesta lähestynyt ja muodostanut puolipiirin, jonka keskellä minä seisoin kuningasta vastapäätä ja hänen sivullaan toisella puolen Noüe ja toisella äskeinen puhuja. Neuvottomuus ja suuttumus kiistelivät ylivallasta hänen kasvoillaan, kun hän katseli alaspäin minuun hampaittensa kuultaessa parran takaa. Vaikka hän vieläkin oli syvästi harmistunut minun esiintymisestäni, jonka hän ensin oli luullut olevan alkusoittona paljastuksiin, jotka johtaisivat Turennen eroamiseen hetkellä jolloin yhteistoiminnasta riippui kaikki kaikessa, oli hän nyt lakannut pelkäämästä omasta puolestaan ja näki ehkä minun omaksumassani menettelytavassa jotain, mikä miellytti hänen luonnettaan ja herätti hänessä myötätuntoa.
"Jos tyttö todellakin on tullut takaisin, herra d'Aremburg", virkkoi hän viimein, "niin en näe mitään syytä, minkä vuoksi minun tarvitsisi puuttua asiaan. Tällä hetkellä ainakaan."
"Luulen, sire, että kreivi de Turenne näkisi siinä syytä", vastasi mies kuivasti.
Kuningas punastui. "Herra de Turenne…" alotti hän.