"St. Cloudiin", vastasi hän varmasti. "Ranskan kuninkaan suojelus voinee auttaa päiväksi tai pariksi. Mitä sitten tulee, niin on vielä jälellä Liiga, jollei Pariisi ole antautunut."
Ymmärtäen ettei muuta neuvoa ollut, suostuin, ja niin läksimme jatkamaan matkaa. Matkan Meudonista St. Cloudiin olisimme voineet ratsastaa vajaassa tunnissa, mutta suora tie kulkee Teininiityn, Meudonin pohjoispuolella olevan laajan tasangon poikki. Tämä oli alttiina vihollisen tulelle ja siinä sattui lisäksi yhtämittaa pitkin päivää kahakoita molempiin leireihin kuuluvien ratsujoukkojen välillä, joten oli mahdoton kulkea sen poikki ilman riittävää apujoukkoa. Meidän oli pakko tehdä kierros, minkä vuoksi kesti kauemmin ennenkuin ehdimme määräpaikkaamme, mutta pääsimme kuitenkin perille ilman vastuksia tuohon pieneen kaupunkiin, jonka jo kaukaa huomasimme olevan tulvillaan hyörinää ja hälinää, mikä asianmukaisesti kuuluu hovin ja leirin ympäristöön.
Se oli todellakin täpösen täynnä, sillä Pariisin antautumista odotettiin joka hetki ja St. Cloud oli muodostunut yleiseksi kohtauspaikaksi, jonne kokoontuivat niin hyvin ne harvat, joilla jo kauan oli ollut varma toimintasuunta, kuin ne monet, jotka odottavat mille puolen onni kääntyy, Kadut olivat kaikkialla tungokseen saakka täynnä, loistellen kirkkaita värejä, terästä ja samettia, muotipukuja ja soturintöyhtöjä. Lippuja liehui pitkissä riveissä, peittäen näkyvistä räystäät ja ehkäisten auringonsäteitä, ja kaiken yllä kumisivat viiden kuuden kirkon kellot hilpeänä vastauksena etäältä kuuluvaan tykkien jymähtelyyn. Jokaisesta lipusta ja kunniakaaresta ja viiristä luin tunnuslauseen: "Eläköön kuningas!" Me tiedämme nyt, ja Jumala tiesi silloin, millainen tuomion iva noissa sanoissa piili!
XXXIV. "E1 niin pahaa, josta el jotakin hyvää."
Hitaasti ja yhtämittaa tyrkkien olimme päässeet etenemään pääkadulle asti, tungoksen yhä suuretessa mitä pitemmälle tulimme, kun kääntyessäni erään kulman ympäri kuulin nimeäni huudettavan ja ylös katsahdettuani näin muutamassa ikkunassa ne kasvot, joita juuri olin etsimässä. Puolen minuutin kuluttua oli herra d'Agen vieressäni, ja silloin, kuten olin odottanutkin, ei minun auttanut muu kuin laskeutua satulasta siinä tuokiossa ja ottaa asuntoni hänen luonaan. Hän ei ollenkaan salannut iloaan ja hämmästystään minun tulostani, vaan viivähdettyään ainoastaan sanoakseen Simonille missä talli oli, kiskoi minut ihmistungoksen läpi ja veti ylös asuntonsa portaita innolla ja sydämellisyydellä, joka sai kyynelet silmiini ja antoi ylhäällä tapaamalleni seurueelle enemmän kuin riittävän käsityksen arvostani ja merkityksestäni.
Nähdessäni hänet jälleen loistavimmalla tuulellaan ja vapaasti käyttelemässä kaikkia noita pieniä taitotemppuja ja sievistelyjä, joilla hän salasi luonteensa todellisen arvon, pidin suurena kunniana sitä, että hän jätti ne tällä kertaa syrjään, johdattaen minut kunniapaikalle ja tutustuttaen minut seuralaisilleen poikamaisella suorasukaisuudella ja ainoastaan minun mukavuuttani silmälläpitäen, mikä oli tavattomasti minulle mieleen. Hän käski isäntänsä hetkeäkään viipymättä tuoda viiniä ja ruokaa ynnä kaikkea mikä voi olla virkistykseksi matkustavalle, ja hyppäsi itse ylös ja istui jälleen alas kymmeniä kertoja minuutissa, käskien palvelijoitaan milloin millekin asialle tai toruen heitä, kun jättivät tuomatta minulle kaikenmoista, mitä en lainkaan tarvinnut. Kiiruhdin esittämään seurueelle anteeksipyyntöni siitä että olin tullut keskeyttämään heidän keskusteluaan, ja he olivat kyllin ystävällisiä vakuuttaakseen, ettei se suinkaan heitä häirinnyt. Samalla he kuitenkin, nähdessään herra d'Agenin kiihkeistä kasvoista ja loistavista silmistä hänen haluavan olla kahden kanssani, ottivat jäähyväiset ja jättivät meidät pian kahdenkesken.
"No niin", sanoi hän tultuaan takaisin ovelta heitä saattamasta, "mitä teillä nyt on minulle kerrottavana, ystäväni? Eikö hän ole mukananne?"
"Hän on neiti de la Viren kanssa Meudonissa", vastasin minä hymyillen. "Ja mitä muuhun tulee, niin hän voi hyvin ja on reippaammalla mielellä."
"Eikö hän lähettänyt minulle jotain sanaa?" kysyi hän.
Pudistin päätäni. "Hän ei tiennyt, että tulisin tapaamaan teitä", vastasin.