"En mitään", sanoin minä. "Kysymys on siitä tahtooko kuningas ottaa minua suojellakseen?"
"Jollei hän tahdo, niin sitten ei kukaan", vastasi herra d'Agen lämpimästi, "Tänä iltana ette ehkä voi häntä tavata; hänellä on neuvoston kokous. Huomisaamuna ehkä voitte. Teidän on oltava yötä täällä; minä panen mieheni vartioimaan, niin luulen teidän olevan turvassa. Lähden heti tiedustamaan voiko setäni auttaa teitä. Ettekö tiedä ketään muuta, joka voisi puhua puolestanne?"
Minä mietin, ja olin jo vastaamaisillani kieltävästi, kun Simon, joka oli kuunnellut säikähtynein kasvoin, mainitsi Crillonin.
"Todellakin, jos hän vain suostuu", huudahti d'Agen katsahtaen hyväksyvästi poikaan. "Hänellä on vaikutusvaltaa kuninkaaseen."
"Luulen, että hän suostuu", arvelin minä. "Minulla oli omituinen kohtaus hänen kanssaan eilen illalla." Ja sitten kerroin d'Agenille majatalossa tapahtuneesta kaksintaistelusta.
"Hyvä!" lausui hän säihkyvin silmin. "Olisin mielelläni ollut sitä näkemässä. Joka tapauksessa koetan esittää asiaa hänelle. Crillon ei pelkää ketään, ei edes kuningasta."
Niin oli asia päätetty. Se ilta ja yö oli minun pysyteltävä ystäväni asunnossa, näyttämättä edes nenääni ikkunassa.
Kun hän oli mennyt ja minä olin yksinäni huoneessa, niin myönnän, että minä tunsin mieleni sangen masentuneeksi. Herra d'Agenin matkavarustukset olivat asetellut ympäri huonetta, mutta eivät kyenneet antamaan muuta kuin epäjärjestyksen leiman sen avaralle alastomuudelle. Alkoi himmetä, päivänpaiste oli hävinnyt. Ulkona tuntui kellojen soitto, etäinen tykkien jyminä ja tungoksen täyttämiltä kaduilta kuuluva hälinä ja kohina tuntuivat kertovan iloisesta elämästä ja vapaudesta, toivoista ja pyrkimyksistä, joista kaikista minä olin suljettu pois.
Muun askartelun puutteessa katselin kadulle, ja pysytellen varovaisen etäällä ikkunasta näin ratsastajaparvia iloisina kulkevan tungoksen läpi mikä minnekin, kiiltävin haarniskoin ja äänekkäästi puhellen. Munkkeja ja aatelisnaisia, joku kardinaali ja lähettiläs kulkivat silmieni editse — ja lisäksi loppumaton saattue porvareita ja kerjäläisiä, sotilaita ja hovimiehiä, gaskonjalaisia, normanneja ja pikardialaisia. En milloinkaan ollut nähnyt tuollaista näkyä enkä niin paljon kansaa yhteen paikkaan keräytyneenä. Näytti siltä kuin puoli Pariisia olisi tullut osottamaan alistumistaan, niin että samalla kun rintani kohoili omaa vankeustilaani huokaillen, tuo näky vähitellen haihdutti mielestäni omakohtaiset huoleni, kehottaen minua etsimään niille korvausta yhteisen asian pikaisesta ja loistavasta voitosta.
Illan pimeneminenkään ei saanut juhlahumua loppumaan; se jatkui soihtujen ja lyhtyjen loisteessa, muuttaen yön päiväksi. Joka taholta kuului ilakoivia tai kinastelevia ääniä. Väkijoukko kuljeskeli kaduilla myöhäiseen yöhön, huudellen: "Eläköön kuningas!" ja "Eläköön Navarra!" ja silloin tällöin sai jonkun seurueineen liikkeellä olevan korkean ylimyksen ilmestyminen innostuksen purkautumaan myrskyäviin huutoihin. Ei mikään tuntunut sen varmemmalta, välttämättömämmältä ja peruuttamattomammalta, kuin että joku lähinnätulevan vuorokauden tunneista saisi nähdä Pariisin kukistumisen.