"No", lausui hän viimein, käsittäen väärin kasvoillani kuvastuvan mielenliikutuksen. Te suostutte kai?"
"En ikinä!" vastasin lujasti.
Hän säpsähti. "Luulen etten kuullut oikein", sanoi hän, puhuen hitaasti ja miltei kohteliaasti. "Minä tarjoan teille suuren viran ynnä suojelukseni, herra de Marsac. Onko minun ymmärrettävä, että pidätte parempana vankeutta ja vihollisuuttani?"
"On, jos ehdot ovat sellaiset", vastasin minä.
"Ajatelkaa, ajatelkaa!" lausui hän jyrkästi.
"Olen ajatellut", vastasin minä.
"Kyllä, mutta oletteko myös ajatellut millainen on asemanne?" sanoi hän. "Oletteko ajatellut, kuinka monta estettä on teidän ja tuon pienen hupsun välillä? Kuinka monen henkilön vastustus teidän on voitettava, kuinka monta ystävää hankittava? Oletteko ajatellut, mitä merkitsee asettua taistelemaan minua vastaan tässä asiassa, tai kummalle meistä todennäköisesti voitto lopulta lankeaa?"
"Olen ajatellut", toistin minä.
Mutta ääneni vapisi. Huuleni olivat kuivat. Huone oli käynyt pimeäksi. Ulkopuolella oleva kallio, joka esti valoa pääsemästä kammiooni, sai sen näyttämään jo vankityrmältä. Vaikka en uneksinutkaan suostumisesta, vaikka tunsinkin että hän tässä keskustelussa oli alentunut vertaisekseni ja minä olin päässyt hänestä voitolle, niin tunsin kuitenkin mieleni lannistuvan. Sillä minä muistin kuinka vankiholvissa viruvan miehen elämä hitaasti mataa eteenpäin alituisessa unohduksessa, kuinka vaivalloisesti siellä kuluvat päivät, jotka vapaille miehille ovat kirkkaita ja täynnä toiveita ja pyrkimyksiä. Väläyksessä selkeni minulle, millaiselta tuntuisi jäädä tänne tai johonkin samankaltaiseen paikkaan, saamatta koskaan enää nousta hevosen selkään tai hengittää vapaata taivaan ilmaa, kuulematta koskaan enää miekan kalinaa jalustinta vastaan tai herra d'Agenin sointuvaa ääntä, kun hän kutsuu ystäväänsä!
Odotin Turennen lähtevän pois saatuaan vastaukseni tai sitten joutuvan sellaiseen raivoon, jollaista vastarinta on omiaan synnyttämään niissä, jotka harvoin sitä kohtaavat. Ihmeekseni hän kuitenkin hillitsi itsensä. "Niin", sanoi hän, niin maltillisesti että se kerrassaan kummastutti minua, varsinkin kun hänen äänensä selvästi ilmaisi harmistumista, "minä tiedän mihin te luotatte. Te arvelette että Navarran kuningas on teitä suojeleva. Mutta minä vakuutan Turennen kunnian nimessä, ettei hän tee sitä, ettei Navarran kuningas tee mitään teitä pelastaakseen. Mitenkäs nyt vastaatte?"