"No niin?" virkahti hän maltittomasti.
"Niin?" vastasin minä koneellisesti, sillä aivojani huimasi; tuollainen paperi tuollaisella tavalla esitettynä herätti eriskummallisia ajatuksia mielessäni.
"Voitteko saada selvää siitä?" kysyi hän.
"Kyllä", vastasin minä, sanoen itsekseni että hän varmaan tahtoi tehdä minulle jonkun kepposen.
"No hyvä", jatkoi hän, "kuulkaa sitten. Minä aion kohdella teitä lievästi, tehdä teille tarjouksen, herra de Marsac. Hankin teille vapautenne takaisin ja täytän tuon tyhjän paikan, jonka tässä näette, teidän nimellänne — yhdellä ehdolla."
Tuijotin häneen niin hämmästyneenä kuin oli luonnollista tuollaisen ehdotuksen kuullessani. "Siis tahdotte antaa tuon viran minulle?" sopersin epäuskoisena.
"Koska kuningas on jättänyt sen minun valtaani, niin tahdon sen tehdä", vastasi hän. "Mutta sallikaa minun ensin huomauttaa", jatkoi hän ylpeästi, "että asialla on toinenkin puoli. On kyllä totta, että minä tarjoan teille, herra de Marsac, sellaisen viran, jonka pitäisi tyydyttää kunnianhimoisimmatkin toiveenne. Mutta toiselta puolen on teidän pidettävä mielessä, että minulla on yhtä suuri valta kostaa nyt kuin eilenkin, ja että jos suostun ostamaan teidät, niin johtuu se siitä, että erityiset syyt kehottavat tuohon menettelyyn, eikä suinkaan siitä, että se olisi ainoa vallassani oleva keino."
Minä kumarsin. "Ja mikä on tuo ehto, herra kreivi?" kysyin käheästi, alkaen ymmärtää hänen tarkotustaan.
"Se, että luovutte vaatimasta tai pyytämästä holhokkini kättä", vastasi hän kevyesti. "Siinä on kaikki. Se on yksinkertainen ja huokea ehto."
Katsoin häneen uudelleen hämmästyneenä, ihmeissäni, ällistyksissäni, lukemattomien kysymysten risteillessä mielessäni. Minkätähden hän hieroi kauppaa, kun hänellä oli valta käskeä? Minkätähden hän alentui sovintoon, kun kerran olin hänen armoillaan? Minkätähden hän otti vakavan keskustelun alaiseksi toiveeni, joitten täytyi hänestä tuntua äärimmäiseltä röyhkeydeltä? Minkätähden? En kyennyt sitä selvittämään itselleni, vaan seisoin tuijottaen häneen äänettömänä; ällistykseni oli yhtä suuri kuin jos hän olisi tarjonnut minulle Ranskan kruunua; ihmetykselläni ja epäilyksilläni ei ollut määrää.