"Rymättylästä", vastasin minä.
Hän kysyi taas: "Pidetäänkö siellä kaloja?"
"Kyllä siellä silakoita saadaan". — Saatuansa tämän tiedon, valmisteli hän itseään seuraamaan minua kahden miehen kanssa. Evääksi otti hän pullollisen viinaa, 2 suurta venäläistä leipää sekä 50 ruplaa kopekoissa, jotka sitten joutuivat minun haltuuni. Minä kannoin maston ja purjeet veneesen. Kun olimme päässeet kaikkein laivojen ohitse ja tulimme Rymättylään, otin minä esiin pistolini ja avasin myös toisen silmän. Kun kokki tämän havaitsi, nousi hän ylös ja aikoi karata päälleni, mutta minä pidin molemmat pistolit edessäni ja käskin heidän istua jos eivät tahtoisi tulla ammutuiksi; ja niin nuo kolme miestä seurasi minua Ahvenanmaalle. Siellä kohtasin kommentöri Wrangelin, jonka rekatissa läksin Kappelskäriin. Hänelle minä myös lahjoitin sen veneen, jolla olin tullut kokin ja hänen tovereinsa kanssa. Laivan veneellä läksin sitten Tukholmaan, minne saavuin Kesäkuun 19 p. Siellä jätin vangit kreivi Tauben haltuun.
Heinäkuun 7 p. 1715 komennettiin minä taas 6 miehen kanssa Turkuun, mutta saman kuun 19 p. olimme vielä Furusund'issa vasta-tuulen tähden, vaan pääsimme vihdoin "Wachtmeister" nimiselle amiraali-laivalle, ja saimme 4 naulaa ruutia, 50 kuulaa ja 4 piitä. Koto yön purjehdimme Ahvenanmerellä ja seuraavana päivänä risteilimme Ahvenanmaan, Boksön sekä Simmalaskär'in pohjoisella puolella.
Kuljettuamme vielä Änklingan, Brändön ja Vartsalon ohitse, astuimme maalle lähellä Gålsobyn kylää ja saimme viettää yön metsässä. Mainitussa kylässä olimme pari päivää ja vaihetimme myös vaatteita siellä. Sieltä läksimme sitten arendatori Fingerros'in luo, jota otti meitä hyvästi vastaan. Hän kertoi myös että eräs majuri Aniskoff oli vannonut ettei löytynyt enemmän kuin 6 000 miestä koko Suomessa. Siellä makasimme heinäladossa ja kuljimme sitten yöllä useitten vartiajoukkoin ohitse, joita seisoi teillä ja niityillä 40 à 50 miestä, ja jotka tutkivat kaikkia matkustavia. Sentähden kuljimme me öisin Heinäkuun 27 päivään saakka, jolloin kaikki vartiajoukot olivat jääneet taaksemme ja me olimme päässeet Järesten kylään Lemun pitäjässä. Olimme siellä päivän aikaa ja saimme useampia tietoja vihollisen asemasta Pohjanmaalla. Sieltä siirryimme Raision pitäjään, josta minä kirjoitin Tukholmaan. Sen tein minä vanhan nimismieheni ylisillä. Venäläiset tappelivat koko päivän keskenänsä tuvassa; minun mieheni olivat metsässä. Ylioppilas And. Silvan kertoi minulle että Raision ja Maarian papit olivat keskenänsä puhuneet, että jos se kirottu Löfving vielä sinne tulisi, niin antaisivat he varmaan vangita hänet. Kysyttyäni mitä Maarian pappi minulle tehdä tahtoi, sain vastaukseksi että hän oli suostunut tuumaan muiden kiusaamisen vuoksi, vaikka hän kiitti Jumalaa että minä nyt olin vuoteen omana niistä lyömisestä, joita muka olisin Juhannuksen aikana saanut Djurgården'issa, missä tapauksessa minä päinvastoin haavoitin enemmän kuin 50 miestä. Nuo papit olivat myöskin humala-päissään soimanneet minua raadoksi sekä käyttäneet muita kauniita nimityksiä. — Tästä kaikesta tiedon saatuani, läksin minä menemään pappilaan ja olin olevinani talonpoika Huittisista, joka tahtoi ostaa suoloja. Papin vaimo kyseli muutamista siellä asuvista leskistä, ja minä annoin hänelle tyydyttäviä vastauksia. Sitten antoi hän minulle juomista ja kiitti ruotsiksi minun käsiäni, sanoen: "Tuo talonpoika ei ole paljon työtä tehnyt käsillään". Menin sitten toverini luo, ja nyt läksimme Turkuun sekä sieltä Maarian pitäjän kautta Hämeenlinnan tielle Ravattulan kylään.
Heinäkuun viimeisinä päivinä läksimme Someroon päin, ja tällä matkalla kohtasi meitä alinomaa matkustajia; mutta minä olin aina ensimmäinen kysymään mistä he tulivat. Itse sanoin tulevani kolmannesta tai neljännestä pitäjästä, jotta en mitään hullua puhuisi, jos olisi ruvettu minua kuulustelemaan.
Vihoin kautta läksimme Pusulan kornetin-puustellille. Talonpojan nimi, jonka luo tulimme, oli Matti Paavalinpoika. Hän kysyi mistä minä olin.
"Hollolasta", — vastasin minä, ja mies sanoi ihmistä siellä suuriksi veijareiksi.
"Ei kaikki kuitenkaan. Eikö teidänkin pitäjässä ole veijareja joukossa?"
"No niin, kyllä sellaisiakin löytyy" — sanoi mies; ja minä pyysin häntä ulos kanssani, kerroin hänelle että olin upseeri ja kehoitin häntä uskollisuuteen ja rehellisyyteen entistä esivaltaa kohtaan.