Kaikki sujui ihmeellisen hyvin. Lähettiläs ei peloissaan uskaltanut esiintyä suurena herrana. Hän salli kansannaisen, joka pyysi päästä hänen puheilleen, tulla eteensä naamioituna ja sillä ehdolla, että hänen kätensä sidottiin. Tässä asussa pääsi kauppiaanvaimo mahtavan henkilön puheille, joka oli vetäytynyt suojaan suuren vihreällä veralla peitetyn pöydän taakse.
Lähettiläs luki rukouskirjan lehden pitäen sitä hyvin kaukana itsestään, koska hän pelkäsi kekseliästä myrkytysyritystä. Hän antoi sen takaisin kauppiaanvaimolle eikä käskenyt ketään tätä seuraamaan. Ei ollut kulunut vielä neljääkymmentäkään minuuttia siitä hetkestä, kun Vanina oli jättänyt rakastajansa, kun hän nähtyään entisen kamarineitonsa tulevan takaisin, palasi Missirillin luo uskoen, että siitä lähtien saisi hänet kokonaan omistaa. Hän kertoi, että kaupungissa vallitsi tavaton liike, karabinieeriosastoja kulki kaduilla, missä niitä ei muulloin milloinkaan näkynyt.
— Jos tahdot luottaa minuun, lisäsi hän, — niin lähdemme heti San
Nicoloon.
Missirilli suostui. He kulkivat jalan nuoren ruhtinattaren ajoneuvojen luo, jotka hänen seuranaisensa kera — tämä oli hänen vaitelias uskottunsa ja hyvin palkittu — odottivat puolen peninkulman päässä kaupungista.
Kun oli saavuttu San Nicolon linnaan, Vanina, joka tunsi levottomuutta
kummallisen tekonsa johdosta, oli kaksin verroin hellä rakastajalleen.
Mutta hänestä tuntui, kuin hän olisi ilveillyt puhuessaan rakkaudesta.
Edellisenä päivänä hän oli pettäessään hänet unohtanut tunnonvaivat.
Sulkiessaan rakastettunsa syliinsä, hän ajatteli:
On yksi sana, jonka voisi hänelle sanoa, ja jos se sana tulisi lausutuksi, tuntisi hän minua kohtaan kauhua nyt ja aina.
Keskellä yötä tuli eräs Vaninan palvelijoista äkkiä hänen huoneeseensa. Mies oli carbonaro, Vaninan sitä aavistamatta. Missirillilla olisi siis salaisuuksia, vieläpä pikkuasioissa. Vaninaa värisytti. Mies tuli ilmoittamaan Missirillille, että yöllä oli Forlissa yhdeksäntoista carbonaron talot piiritetty ja heidät oli vangittu juuri kun he palasivat kokouksesta. Vaikka hyökkäys oli äkkiarvaamaton, oli yhdeksän heistä päässyt pakoon. Karabinieerit olivat voineet kuljettaa vain kymmenen heistä linnoituksen vankilaan. Sinne vietäessä oli yksi heittäytynyt syvään kaivoon ja saanut surmansa.
Vanina menetti itsehillintänsä; onneksi ei Pietro sitä huomannut, hän olisi voinut lukea hänen rikoksensa hänen silmistään.
… Tällä hetkellä, lisäsi palvelija, — muodostaa Forlin linnaväki ketjun kaduilla. Jokainen sotilas on niin lähellä vierustoveriaan, että voi puhua hänen kanssaan. Asukkaat saavat kulkea toiselta puolelta katua toiselle vain siellä, missä on upseeri.
Miehen lähdettyä Pietro mietti vain hetkisen, vihdoin hän sanoi: