Joulukuun 26. päivänä 1559 täytyi onnettoman kardinaalin Carlo Carafan myötävaikuttaa Espanjan kannattaman kardinaalin vaaliin, kardinaalin, joka tietenkään ei voinut kieltäytyä ryhtymästä Filip II:n vaatimiin miten ankariin toimenpiteisiin tahansa kardinaali Carafaa vastaan. Äsken valittu otti nimekseen Pius IV.
Jollei kardinaali olisi setänsä kuollessa ollut maanpaossa, olisi hän vallinnut vaalia tai ainakin kyennyt estämään vihamiehen nimityksen.
Pian sen jälkeen vangittiin sekä herttua että kardinaali. Filip II oli ilmeisesti määrännyt heidän perikatonsa. Heidän oli vastattava neljääntoista pääsyytökseen. Kuulusteltiin kaikkia niitä, jotka saattoivat valaista näitä pääsyytöksiä. Tämä hyvin huolellisesti kirjoitettu oikeudenpöytäkirja käsittää kaksi kaksitaitteista nidosta, jotka olen suuresti kiinnostuneena lukenut, koska sen jokaisella sivulla on tietoja tavoista, joita historioitsijat eivät ole katsoneet historian ylevyyden arvoisiksi. Olen huomannut siellä hämmästyttäviä yksityistietoja murhayrityksestä, jonka espanjalainen puolue oli pannut toimeen silloin kaikkivaltiasta ministeriä kardinaali Carafaa vastaan.
Muuten hänet ja hänen veljensä tuomittiin rikoksista, joita kenellekään toiselle ei olisi katsottu rikoksiksi, esimerkiksi siitä, että olivat surmanneet uskottoman aviovaimon rakastajan ja tuon vaimon itsensä. Muutamia vuosia myöhemmin ruhtinas Orsini nai Toskanan suurherttuan sisaren, luuli hänen olevan uskottoman ja myrkytti hänet itse Toskanassa hänen veljensä suurherttuan suostumuksella. Ei milloinkaan tätä tekoa ole luettu hänelle rikokseksi. Monet Medici-suvun ruhtinattaret ovat kuolleet samalla tavalla.
Kun molempien Carafain oikeudenkäynti oli päättynyt, tehtiin siitä pitkä yhteenveto, jonka monien keskeytysten jälkeen kardinaalikokous tarkasti. On selvää, että jos kerran oli päätetty rangaista kuolemalla murha, joka oli kostona aviorikoksesta — rikoslaji, josta oikeudenkäyttö ei ollut vielä milloinkaan mitään tiennyt — niin oli kardinaali syyllinen, koska oli kiihottanut veljensä tekemään rikoksen, samoin kuin herttua oli syyllinen, koska oli pannut sen toimeen.
Maaliskuun 3. päivänä 1561 piti paavi Pius IV istunnon, joka kesti kahdeksan tuntia ja jonka lopulla hän antoi loppulausunnon Carafain asiasta näillä sanoilla: Prout in schedula (Asia on, niin kuin on otaksuttu.)
Seuraavan päivän yönä lähetti viskaali San Angelon linnaan sbirrien päämiehen panemaan täytäntöön veljesten, kardinaali Carlo Carafan ja Juanin, Pallianon herttuan, kuolemantuomiota. Tämä tapahtuikin. Herttuaan käytiin ensin käsiksi. Hänet muutettiin San Angelon linnasta Tordinonon vankilaan, missä kaikki oli valmistettu. Siellä mestattiin herttua, kreivi d'Aliffe ja don Leonardo del Cardine.
Herttua ei ainoastaan ottanut tätä kauheaa hetkeä vastaan kuten korkeasäätyinen ritari, vaan sen lisäksi kuten hyvä kristitty, valmiina kärsimään kaikki Jumalan rakkauden tähden. Hän puhui kauniita sanoja tovereilleen valmistaen heitä kuolemaan. Sitten hän kirjoitti pojalleen. [Oppinut herra Sismondi sekoittaa koko kertomuksen. Katso Carafa-sukua käsittelevää kirjoitusta Michaudin elämäkerrasta; hän väittää, että kreivi de Montorio mestattiin kardinaalin kuolinpäivänä. Kreivi oli kardinaalin ja Pallianon herttuan isä. Oppinut historioitsija pitää isää poikana.]
Sbirrien päämies palasi San Angelon linnaan. Hän ilmoitti kardinaali Carafalle, että hänen täytyi kuolla ja antoi hänelle vain tunnin valmistusaikaa. Kardinaali osoitti sielunsuuruutta, joka voitti hänen veljensä, sillä hän puhui vähemmän. Sanathan ovat aina voima, jota haetaan ulkopuolelta itseä. Hirveän tiedon tultua kuultiin hänen matalalla äänellä lausuvan vain nämä sanat:
— Minun täytyy kuolla! Voi paavi Pius, voi kuningas Filip!