— Aioin poistua paviljongista omantunnon arveluitten vuoksi, jottei minun olisi tarvinnut nähdä hänen kuolevan, mutta herttuatar sanoi minulle:
— Jumalan rakkauden nimessä, älä poistu täältä. (Sitten munkki kertoo herttuattaren kuoleman aivan samoin kuin se tässä on kerrottu.) Hän lisää:
— Hän kuoli hyvänä kristittynä usein toistaen: uskon, minä uskon.
Molemmat munkit, jotka nähtävästi olivat saaneet esimiestensä tarpeellisen hyväksymisen, toistivat lausunnoissaan, että herttuatar aina oli väittänyt olevansa aivan viaton. Niin hän oli tehnyt kaikissa keskusteluissaan heidän kanssaan, ripittäessään itsensä ja etenkin ripittäytyessään ennen sitä messua, missä sai pyhän ehtoollisen. Jos herttuatar oli rikollinen, syöksyi hän ylpeytensä vuoksi helvettiin.
Ristikuulustelussa yhdessä don Leonardo del Cardinen kanssa kapusiinimunkki veli Antonio Paviasta kertoi:
— Toverini sanoi kreiville, että pitäisi odottaa, kunnes herttuatar synnyttäisi. Hän on kuusi kuukautta ollut raskaana, lisäsi hän, eikä ole oikein kadottaa pienen raukan sielua, jota hän kantaa sydämensä alla, se pitäisi kastaa.
Siihen kreivi d'Aliffe vastasi:
— Te tiedätte, että minun täytyy mennä Roomaan, enkä tahdo näyttäytyä siellä tämä naamio kasvoilla (tämän kostamattoman häpeän tahraamana).
Heti kun herttuatar oli kuollut, vaativat molemmat kapusiinimunkit, että hänen ruumiinsa oli viipymättä avattava, jotta olisi voitu kastaa lapsi. Mutta kreivi ja don Leonardo eivät piitanneet heidän rukouksistaan.
Seuraavana päivänä haudattiin herttuatar paikkakunnan kirkkoon sangen komein menoin. Tämä tapaus, josta tieto pian levisi, ei tehnyt mitään vaikutusta, sitä oli jo kauan odotettu. Roomassa ja Gallesessa oli jo usein liikkunut huhuja hänen kuolemastaan ja sitä paitsi ei murha kaupungin ulkopuolella ja paavinistuimen ollessa vapaana ollut mitään tavatonta. Konklaavi, joka seurasi Paavali IV:n kuolemaa, oli hyvin myrskyinen ja kesti kokonaista neljä kuukautta.