Mutta Windy Bill oli muistanut häntä.
»Puhuin hänelle ensin tästä luolasta, mutta hän sanoi olevansa täysin tyytyväinen siihen, missä oli».
Me päätimme vuoteen tekomme ja tulos näytti meistä hyvältä. Kaikki purskahdimme iloiseen nauruun.
»Kyllä käy sääliksi nuo pojat tuolla», sanoi karjanomistaja.
Me sidoimme hevostemme jutat ja laskeuduimme laaksoon, tulen loimun ääreen syvässä syyllisyydentunnossa. Siinä söimme nopeasti lihaa ja leipää ja ryyppäsimme kahvia päälle, pelkästään ruumiin ravinnon vuoksi. Sillä iloa siitä toimituksesta ei juuri heltinyt. Taivaasta tuleva, puista tippuva ja lakin räystäiltä vuotava vesi täytti nimittäin maljamme paljon nopeammin kuin kerkisimme niitä tyhjentää. Astiat paiskasimme purjekankaitten alle. Rich ja Lester päättivät jäädä telttoihinsa emmekä nähneet heitä ennenkuin vasta aamulla.
Hakkasimme seläntäyteiset takat mesqviteä ja lähdimme raatamaan vuorta ylös. Sen korkeus tuntui luissamme vähemmän miellyttävältä. Luolan suulla paiskasimme taakkamme maahan ja kuljetimme polttoaineemme pienissä erissä kapean penkereen läheisyyteen, viritimme hyvän valkean ja istuuduttuamme riviin sen ääreen, sytytimme piippumme.
Hetken perästä nousi loimu korkealle ja kylmän väreet asettuivat nahoissamme. Nuotion liekit valoivat aavemaista loistettaan kallioitten kohoumiin ja repeytymiin ja varjot leikkivät nousten ja laskien, lähestyen ja paeten kuin kisailevat pedot penkereillä ja luolan kaarikatossa. Korkealla yläpuolellamme näkyi pieni yksinäinen aukko, josta savu imeytyi ulos kuin piipusta. Tulenlieskat punasivat miesten kasvot. Ulkopuolella vallitsi synkkä pimeys ja nousevan veden solina ja kolina kaikui korvissamme. Huomautimme Windy Billiä lupaamastaan jutusta. Nojasimme selkämme mukavasti kaltevaan kallioseinämään, nostimme jalkamme nuotiota kohti, panimme tupakaksi ja kuuntelimme Windy Billin kertomusta.
* * * * *
Ympärillämme on huima määrä vettä käytettävissämme, mutta olen elänyt aikoja ja paikoissa, joissa tuo tippuva vesikin olisi ollut kultakaivannon arvoinen. Se oli siirtolaiskuumeen aikana. He tulivat tavallisesti etelästä käsin, niin kutsutun Siirtolais-solan kautta, matkallaan Kaliforniaan. Minä olin pojanlopes siihen aikaan, siinä kahdeksantoista korvilla eikä minulla ollut vielä aavistustakaan intiaaneista eikä karjan ryöstöistä. Minulla oli lapsen varusteet, jouhista punotut suitset kaikenmoisine hopeahelyineen ja ratsastelin usein apupoikana kaikenlaisissa asioissa, ennenkuin noita kulkijoita rupesi ilmestymään.
He olivat kummallista väkeä, enimmäkseen Missourista ja etelän vesipuolelta ja he olivat tavallisesti peräti kyllästyneet matkustamaan tullessaan Siirtolais-solan seuduille.