Eräänä vuoden alkupäivänä, kun liejusavikko vielä lisäsi tien viehättävyyttä, meni eräs automopiili siitä ohi. Se oli ensimmäinen, minkä Tusky ja minä niillä seuduilla näimme, joten lähdimme ulos katsomaan sen menoa. Tien epätasaisuuden vuoksi se näytti tärisevältä ja pilkulliselta eläväin kuvain näyttämöltä, kuulosti kuin hirmumyrsky, johon sekoittui tulva kiroussanoja ja haisi kuin helvetti suursiivouspäivänä.
»Nuo ihmiset eivät näy oikein nauttivan kauniista näköalasta», sanoi Tusky. »Luuletko, että tuo sininen savu tulee koneesta vai siinä olijoista?»
Tusky nosti nenäänsä ja haisteli tutkivasti.
»Kyllä se johtuu niitten kiivaasta kielestä», sanoin minä. »Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että jos kaikki sanakirjan sanat asetettaisiin peräkkäin, niin ne ulottuisivat — — —.»
Mutta silloin huomasin jotakin messingille välkkyvää tiellä. Se näyttäytyi olevan käyrä torventapainen, jonka toisessa päässä oli kumipallo. Puristin palloa ja säikähdin sen päästämästä äänestä niin, että hypähdin parinkymmenen jalan korkeudelle.
»Se on pudonnut koneesta», sanoi Tusky.
»Oh, niinkö», sanoin minä, vieläkin hermot hieman epäjärjestyksessä törähdyksestä. »Minä luulin, että se oli kasvanut maasta niinkuin lakkisieni.»
Näihin aikoihin me hävitimme rautalankaiset kanatarhat, kun tarvitsimme lankaa muuhun. Nuo pitkäkoipiset hajaantuivat senvuoksi pitkin tasankoa hakemaan ravintoa. Kun ruokkimisaika tuli, sain niitä sitten huutaa, että keuhkot olivat revetä ja sittenkin sattui joskus, etteivät ne kuulleet minua ensinkään. Se oli vallan lohdutonta ja olin vähällä hyljätä ne kokonaan, mutta ne olivat tulleet minulle niin rakkaiksi, ettei minussa ollut miestä niitä lopettamaan. Tusky nauroi aina kuollakseen ponnistuksilleni saada ne kokoon. Hän tuli aina vartavasten ulos, piippu hampaissa iloitakseen kustannuksellani. Vihdoin minä raivostuin ja annoin hänen kuulla kunniansa.
»Oh», selitti hän, »minua vain huvittaa nähdä hölmömäisyys sinun lapsellisissa edesottamisissasi. Miksi et opeta niitä kuuntelemaan tuota messinkitorvea, ja säästä siten ääntäsi?»
»Tusky», sanoin liikutettuna, »joskus näkyy sinussakin järjen pilkahdus.»