»Ettekö pysty lukemaan taulusta?» murahtaa Texas Pete kysyjälle.
»Mutta ettehän voi tarkoittaa kahta kolikkoa ihmistä kohti», kiljaisee mies. »Sillähän saa jo whiskyä mahan täydeltä!»
»Etkö osaa lukea tekstiä, vai mitä?» murahtaa Texas Pete.
»Kyllähän minä lukea osaan», sanoo mies, yrittäen uutta menettelytapaa, »mutta minulle on kerrottu, ettei siitä tarvitse uskoa kuin toisen puolen».
Mutta ei mikään auta, joten Herra Siirtolainen yhtyy muitten rähinään.
En voi moittia heitä siitä, että he sellaisen metelin siitä nostivat. Nähkääs, siihen aikaan ei valtion ylläpitämillä kaivoillakaan otettu kuin viisi centtiä hengeltä rahdinvetäjiltä ja siitäkin sanottiin aina, että »Lopeta jo, Setä Samuli».
No niin, silloin tällöin joku matkue jatkoi raivoissaan matkaansa kuivin suin, mutta matka oli kammottavan pitkä seuraavaan vesipaikkaan ja kuumuus ja pöly oli tukahuttava.
Texas Pete ja hänen lähteensä tekivät huimia kauppoja.
Kerran sitten eräänä iltapäivänä, minä ja gentlemanni Tim ratsastaa körötimme Texas Peten lähteen seutuvilla. Päivä oli helkkarin kuuma — piti oikein pinnistää saadakseen syljen ruiskautetuksi — ja olimme paluumatkalla Huachua linnakkeesta, jonne olimme vieneet hieman naudanlihaa varusväelle. Matkamme kulki siirtolaisten käyttämän tien poikki. Se oli kulunut aivan syvänteeksi, niin että vieläkin voi eroittaa pyörän jäljet siinä. Noustessamme eräälle mäentöyräälle näimme pienen matkueen laahustavan tietä pitkin.
Se oli tuollainen yksinäinen pikku kuunari, jota veti kaksi vanhaa hevoskaakkia, jotka tuskin olisivat jaksaneet vetää lakkia päästäni. Kieli riippui niillä pitkällä ja vähän väliä ne pysähtyivät, pyörän joutuessa kuoppaan. Silloin hyppäsi aina mies vankkureilta ja pani olkapäänsä pyörää vasten. Sitte nykäsivät kaikki yht'aikaa ja ylöshän sieltä tultiin, joskin vapisten heikkoudesta. Tim ja minä ratsastimme sulasta uteliaisuudesta heidän luokseen. Heikon näköinen mies — ja taisi olla kyttyräselkäinenkin — ajoi valjakkoa.