Mutta sinä kesänä vallitsivat sellaiset ilmastolliset suhteet, etten koskaan ole nähnyt erämaata niin ihanana. Oli kuin olisi herännyt näkemään Luojan valtavan kunnian, kun aamuisin nousi katsomaan värien vaihtelua kuivilla aavikoilla.
Kotikarjatalolla hankki Tim taas itselleen luvan jäädä sinne. Hän piti itsellään omat ratsut, hoiteli niitä itse, metsästeli ja otti kaikin tavoin osaa karjahommiin. Intiaanit ryöstivät meiltä karjaa, luonnollisesti, mutta se oli liian lähellä heidän reservatiotaan, joten he eivät voineet koota suurempia eriä, vaan kulkiessaan seudun läpi, anastivat hajallaan olevia yksilöitä. Ratsupatrullit olivat heti täyttä neliä heidän jälessään, joten he eivät kerinneet tehdä edes pihviä saaliistaan. Mutta tietenkin meidän alituiseen täytyi olla varuillamme, sillä muutoin saatoimme menettää päänahkamme ja moni karjapaimen pääsikin, nelistäen vimmatusti, aivan viime tingassa kotitaloon. Se oli kunnianarvoisalle Timoteus Clarelle kuin mettä kielelle, paljon hauskempaa kuin hopean hapuileminen ja hän nautti siitä aivan rajattomasti.
Niin kului jonkun aikaa, kunnes eräänä iltana, kun olin laskemassa hevosia laitumelle, korkeapyöräiset rattaat ajoivat kartanolle ja niistä astui Tony Briggs ja pieni, vilkasliikkeinen herrasmies, mustiin puettuna ja silkkipytty päässä.
»Luulenpa että tuo silkkipytty on asettanut tulonsa juuri perjantaiksi, kun pojat eivät ole kaupungissa», kuiskasi Tony korvaani.
Kun satuin olemaan ainoa puhuteltavissa oleva, kääntyi muukalainen minun puoleeni.
»Olen tullut tapaamaan», sanoi hän omituisella laulavalla äänellä, jonka sittemmin olen huomannut olevan ominaista englantilaisille, »kunnianarvoisaa Timoteus Clarea. Onko hän täällä?
»Oo, vai häntä te etsitte, niinkö? sanoin minä. »Ja kukas te sitten olette?»
Nähkääs, olin oppinut pitämään Timistä enkä aikonut saattaa häntä mahdollisiin ikävyyksiin.
Mies sieppasi silmälasinsa vatsaltaan, jossa ne olivat roikkuneet hienoissa ketjuissa, istutti ne nenälleen ja töllisteli minua. En mahtanut näyttää erikoisen lupaavalta haastateltavalta, sillä muutaman sekunnin kuluttua nyrpisti hän nenäänsä niin tuimasti, että kakkulat putosivat vatsalle takaisin, tunnusteli liivintaskuaan ja veti sieltä kortin esille. Otin sen vastaan ja luin:
Jeffrie Case asianajaja.