Sitten me viisi minuuttia keskustelimme asiasta. Tim oli aikalailla innostunut tulevaisuuden suunnitelmistaan. Hän tunsi Staghurstin hyvin ja kertoi minulle suuresta kivisestä päärakennuksesta, puistoteistä, pensasaidoista, nurmikoista riikinkukkoineen, pyöreistä, viheriöivistä kukkuloista ja työväen asunnoista.
»Se on koti», virkkoi hän, »enkä aikaisemmin tullut kuvitelleeksikaan kuinka mielelläni sen taas näen. Minusta tulee siellä mahtava mies, Harry, ja se tekee oikein hyvää.»
Me teimme kaikenlaisia suunnitelmia, kuinka minä tulisin vierailemaan hänen luokseen, niin pian kuin vain saisin kokoon tarvittavat rahat. Hän oli niin hienotunteinen, ettei tarjoutunut kustantamaan matkaani ja se vain lisäsi luottamustani ja kiintymystäni häneen.
Seuraavana päivänä hän sitten lähti matkaan Tonyn ja pienen, vilkkaan lakimiehen kanssa.
En häpeä, vaikka tunnustankin seuranneeni katseillani heitä, kunnes korkeapyöräiset ajopelit häipyivät kuin kangastus taivaanrannalle.
Olin Buch Johnsonin töissä koko sen kesän ja seuraavan talvenkin. Meillä koottiin ensi kerran koko karja tarkastettavaksi ja teimme sen huomion, että luonnollinen lisääntyminen oli suurenemassa, huolimatta intiaanein tuottamasta vahingosta ja laajensimme toiminta-aluettamme aina Rock Creekin toiselle puolelle. Olimme todistajana monen intiaanisodan alkurytäkässä, otimme osaa muutamaan kahnaukseen chiricahua-intianein kanssa ja näimme karjan ryöstöjen alkuleikin.
Sikäläisellä miehellä ei ollut tilaisuutta muihin mietteisiin, kuin mikä kulloinkin oli käsillä, mutta minulle jäi kuitenkin hieman aikaa ajatella Timiä.
Kummastelin mielessäni, miltä hän nyt mahtoi näyttää, mitä hän teki ja millä hiton keinoilla hän sai kulutetuksi viisikymmentuhantensa vuodessa.
Ja sitten eräänä kesäkuisena sunnuntaina, maatessani vuoteellani, työnsi Tim oven auki ja astui sisään. Olin nuori, mutta olin jo nähnyt yhtä ja toista ja tunsin hänen kasvonilmeensä, joten painuin takaisin enkä virkkanut sanaakaan.
Minuutin kuluttua avautui ovi uudelleen ja Buch Johnson itse tuli sisään.