Olin juuri päässyt näin pitkälle, kun minut äkkiä keskeytti kauhea kirous takanani. Samassa hetkessä välähti tulitikku. Kääntyessäni näin oudon miehen pitävän pientä soihtuaan päänsä yläpuolella ja tarkastelevan tuiman uteliain silmäyksin lattialla makaavia miehiä.
Hän oli ilmeisesti juuri tullut sisään myrskyn käsistä, sillä hänen vettä valuva lakkinsa oli pudonnut hänen jalkoihinsa. Lyhyeksi leikattu, kankea tukka peitti harmaana hänen selväsaumaisen päälakensa Valtavat, teräksen harmaat kulmakarvat kattoivat tyytymättömyyttä palavan silmäparin ja kulmikas, voimakas leuka oli niin tiukasti puristunut, että poskilihakset pullistuivat valtaviksi harjanteiksi ja notkelmiksi.
Kun tulitikku rupesi polttamaan hänen paksuja, nelikulmaisia sormiaan, pudotti hän sen maahan, jossa sen pimeys nielaisi.
»Kuka lauloi tuon laulun?» kysyi hän karskisti. Ei kukaan vastannut.
»Kuka tuon laulun lauloi», tiedusteli hän uudelleen.
Sillä välin olin tointunut hämmästyksestäni ja vastasin.
»Minä sen lauloin.»
Uusi tulitikku syttyi silmänräpäyksessä ja oli vähällä polttaa silmäripseni.
Olin lyhyen hetken tuiman tarkastelun esineenä ja sitten puoleksi palanut tulitikku sai seurata ensimmäistä.
»Missä olette oppinut sen?» kysyi vieras kokonaan muuttuneella äänellä.