Noin viikkoa myöhemmin, ko'ontatyön jatkuessa, pääsimme, Box Spring-laaksoon, jossa leiriydyimme muutamaksi päiväksi rappeutuneeseen ja hyljättyyn, savitiilistä tehtyyn rakennukseen, joka ennen oli ollut hyvinkin huomattava karjatalo.
Eräänä iltana lopetimme aivan pimeän tullessa päivällä kokoomamme karjan erottelun. Harhaantuneitten lauman päivän kuluessa saamineen lisineen ajoimme nopeasti suureen, paaluista tehtyyn aitaukseen. Lehmät ja merkitsemättömät vasikat sulloimme toiseen ja viisikymmentä päätä käsittävä, pihviksi määrätty härkälauma sai pölyltä, kuumalta ja edestakaisin juoksulta suojan neliömailin kokoisessa rautalanka-aitauksessa, jota kutsuttiin laitumeksi. Kaikki muu, minkä kanssa meillä ei enää ollut mitään tekemistä, ajettiin aavikolle pensastoon ja kaukaisia vuoria kohti. Siellä ne saivat noudattaa omaa mieltään täydellisesti.
Nyt oli aavikko muuttunut harmaansinertäväksi ja pensaikon oli ilta-aurinko valanut kellanvihreäksi. Kova, kolkko erämaa oli idässä pehmennyt ihmeelliseksi punapurppuraiseksi esiripuksi, joka loisti kuin nuoren tytön harsohame. Eteläisen ja lounaisen taivaan peitti välähtelevä ja jyräjävä ukkospilvi.
Me körötimme erottelu-hevosillamme, jotka päivän rivakasta, ja ajoittain tulisesta työstä väsyneinä laahustivat polviaan myöten pimeässä, joka näytti syntyvän ja nousevan aivan tasangon maanpinnasta. Joka mies oli väsynyt ja nälkäinen. Varusvaunulla me riisuimme satulat ja käännytimme ratsut hevoslaumaan. Muutamat ajattelevimmista muistivat ukkospilven ja pistivät varustuksensa vanhan karjatalon kuistin suojaan.
Illallinen oli valmis. Sieppasimme tinavälineemme, täytimme lautasemme lihalla, leivällä ja säilykkeillä ja painauduimme kyykkyyn kantapäillemme. Ruoka oli hyvää ja me söimme huimasti hiljaisuuden vallitessa. Kun emme enää voineet tupata itseemme enempää, panimme tupakaksi. Meillä oli siinä hyvä tilaisuus katsella, miten myrskypilvi mahtavan äänettömänä nousi taivaan laelle, sammuttaen erämaan kirkkaat tähdet toisen toisensa jälkeen.
»Kääröjä» oli hajallaan siellä täällä. Käärö käsittää lehmäpaimenen vuoteen ja koko hänen henkilökohtaisen omaisuutensa. Kun talouteen kuuluu varusvaunu, kasvavat tavallisesti kääröt aika suuriksi.
Heti kun olimme päässeet lopulliseen varmuuteen siitä, että todellakin sataisi, hylkäsimme leirivalkeamme ja kiiruhdimme kilpajuoksussa ottamaan vuoteemme. Kymmenessä minuutissa oli joka vuode turvassa hyljätyn karjatalon seinien sisäpuolella ja kunkin omistaja pitkällään etukäteen valtaamallaan paikalla ja kukin toivoi hartaasti onnistuneensa määrittelemään oikein kattovuodon paikan.
Tavallisestihan me turvauduimme siihen valoon, jonka meille leirituli tarjosi, mutta nyt meillä ei ollut minkäänlaista keinotekoista valaistusta. Kunkin miehen paikan määräsi nyt hänen vuoroin hehkuva ja vuoroon hiipuva tupakkatulensa. Silloin tällöin jonkun sytyttäessä piippuaan, valaisi tulitikun loimu kuin ilotulitus kuparin karvaisia kasvoja ja hämyyn häviävää kättä. Miesten äänet kuulostivat oudoilta, ruumiittomilta. Keskustelun jatkuessa me vähitellen tiesimme ketä meidän huonekuntaamme kuului. Olin unohtanut, että talossa oli neljä huonetta. Ulkona raivosi myrskysade arizonalaisella voimalla ja seinien sisäpuolella olevat miehet, jotka siunasivat onneaan tai kirosivat sitä, aina sen mukaan kuinka pitävä katto kunkin kohdalla sattui olemaan.
Luonnollisesti me ensin puhuimme karjan pakokauhusta. Lehmät ja karhut ovat aina tähdellisimmät keskusteluaiheet karjaseuduilla. Sitten saimme kuulla pari huuliharppu-esitystä, jotka tietysti johtivat lauluihin. Tuli minun vuoroni. Vetäisin ensimmäisen säkeen eräästä merimieslaulusta, jonka ainakin piti viehättää uutuudellaan —
Kerran purjehdimme, ah, purjelaivalla.
Hei tuule, tuule vinha, mitä me huolimme.
Ihmeellisin kaikesta, mi näimme matkalla,
Oli Barbarian rantama, jot' juuri kuljimme.