Vielä oli kuitenkin vanhalla eränkävijällä viimeiset keinonsa. Hänen oli jäätävä tänne, niin kyllä, mutta olihan hänellä elävä aseensa, mies, jonka hän oli tuonut mukanaan, jota hän oli opastanut ja ohjannut. Hän oli uurastanut asetaakkoineen niin kauas kuin oli jaksanut, nyt oli aika asetta käyttää. Hän kutsui nuorukaisen luokseen.
— En kykene jatkamaan, läähätti hän. — Jätä reki tänne. Ota koira, äläkä jätä sitä. Kulje niin ripeästi kuin voit. Sinun on saatava hänet kiinni huomeniltaan mennessä. Nuku hiukan ensi yönä. Pysy lujana.
Dick nyökäytti päätään. Hän ymmärsi. Helakanpunainen viha, järkkymättömän päätöksen kiilto silmissään, puristi hän kätensä nyrkkiin. Hänen ei kauemmin tarvinnut hillitä itseään.
Mukaansa otti hän vain yhden huovan ja koiranruuan jäännökset.
Pemmikanin rippeet — niitä oli vain muutama hyppysellinen — jätti hän
Samille. Koiraa talutti hän kytkyessä.
— Pysyn hengissä viitisen päivää, jatkoi Sam, korkeintaan kuusi. Ainakin koetan. Jos sattuisit ehtimään takaisin ajoissa, — ja saisit hankituksi lihaa — karibun — ymmärräthän… Hänen äänensä sammui, ikäänkuin haluttomana jatkamaan noin typerää puhetta.
Dick nyökkäsi jälleen. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Äänettömänä puristi hän vanhan miehen kättä ja kääntyi pois.
Mack kohotti kuonoaan. He lähtivät.
Jäätyään yksin kaivautui Sam suurella vaivalla syvälle lumeen, jonka piti varjella häntä yön kylmyydeltä. Näin aikoi hän maata, liikkumattomana, kooten varastoon viimeisiä elinvoinkaan. Silloin tällöin, pitkin väliajoin, hän maisteli säilykelihaa. Kuvaavaa on, että hän ei vähimmässäkään määrässä surrut kovaa kohtaloaan, ei soimannut sallimusta siitä, että hänet oli jätetty tänne menehtymään. Ainoa seikka, jota hän pahoitteli, oli, etteivät hänen voimansa riittäneet viimeiseen, epätoivoiseen ponnistukseen vihollisen nujertamiseksi.
Kun Dick lähti jatkamaan matkaa, seurasi May-may-gwán häntä. Vasta melkoisen rupeaman kuluttua Dick suvaitsi kiinnittää häneen huomiota. Hän kääntyi ja käski tytön lähteä takaisin. May-may-gwán ei totellut. Dick uudisti tuokion kuluttua vaatimuksensa, tällä kertaa suuttuneena ja käreällä äänellä. Tyttö ei näyttänyt kuulevankaan. Silloin kohotti nuori mies nyrkkinsä ja iski häntä, iski lujasti monta kertaa, kunnes lopulta osui kasvoihin. Ääntä päästämättä tyttö kaatui. Mutta kun Dick hetken kuluttua katsoi taakseen, oli May-may-gwán taas jalkeilla, hoippuen eteenpäin hänen jäljissään.
Nuorukainen teki epätoivoisen eleen. Sitten hän vimmaisena kyyristi hartioitaan, ja lisäsi vauhtiaan.