Sanaakaan puhumatta tarttui Me-en-gen kavaltajaa käsivarresta ja talutti hänet pois.
Galen Albret vaipui mietteisiinsä, eikä kukaan uskaltanut häntä häiritä. Epävarmoina siirtelivät Sam ja Dick jalkojaan.
Äkkiä katkaisi päällikkö hiljaisuuden:
— Miten löysitte hänet?
— Kuljimme Haukemahin seurassa aina Mattawishguialle asti. Siellä jätimme creet, ja lähdimme jatkamaan matkaa jokea ylös. Dick taittoi jalkansa ja joutui makuulle lähes kolmen kuukauden ajaksi. Tarkastin kaikki ne piirikunnat, joissa Jingoss oli liikkunut. Talvella matkasimme Kabinikágamin tienoille ja tarkastimme ne. Löysimme Jingossin jäljet ylämaan lähistöllä, mutta hän sai meistä vihiä, ja livisti, juuri kun olimme aivan hänen kintereillään. Seurasimme häntä. Hän kääntyi suoraan pohjoiseen, yrittäen päästä erilleen meistä, mutta me pysyimme kannoilla aina lakeuksille asti. Siellä olisimme hukanneet hänen jälkensä lumituiskussa, ellei meillä olisi ollut tätä koiraa. Se vainusi äskensataneesta lumesta huolimatta hänen jälkensä. Sitten loppui meiltä ruoka, ja minun oli luovuttava matkan jatkamisesta. Dick lähti yksin eteenpäin ja löysi intiaanin harhailemassa lumisokeana aavalla. Samalla pääsi hän karibulauman jäljille ja sai ammutuksi muutaman eläimen. Hän palasi, löysi minut: — minulla oli vähän pemmikania ja mokkasineistakin sain aterian. Nyt oli meillä kylliksi ruokaa, lepäsimme pari viikkoa ja vihdoin lähdimme paluumatkalle.
Siinä kaikki. Nämä miehet olivat suorittaneet urotyön, mutta näin vaatimattomasti tekivät he siitä selkoa. Ja tämän vähäisenkin sanottavansa sanoivat he pakosta. Heidän oli annettava raportti päällikölleen.
Galen Albret tuumi tuokion.
— Olette suorittaneet tehtävänne hyvin, sanoi hän sitten. — En luottanut teihin suotta. Palkkanne saatte, kuten sovittu on. Lisäksi uskon Boltonin huostaan Kadonneen joen aseman, ja te, Herron, komennatte tästälähtien Mattágami-prikaatia.
Miehet karahtivat punaisiksi tyytyväisyydestä. Heidät palkittiin suurenmoisesti, mutta arvokkaampi kuin palkinto oli kuitenkin päällikön antama tunnustus.
He kääntyivät poistuakseen. Samassa Virginia Albret ilmestyi oviaukkoon, nähtävästikin sanoakseen jotakin isälleen. Hänen katseensa osui kuitenkin heti erämiehiin ja hän pysähdytti heidät.