Helpotuksen tunne kuvastui Haukemahin kasvoilla. Ilmeisesti oli välien selvitys ollut hänelle pulmallisempi asia kuin mitä hän tahtoi tunnustaa. Sitten kopeloi hän laukkuaan ja kaivoi esiin pienen käärön.
— Mokkasiineja, sanoi hän.
Sam silmäsi niitä. Näyttiväthän ne mukiinmeneviltä kaikin puolin. Niihin oli käytetty lujaa hirvennahkaa ja valkeata, kauppa-asemalta hankittua palttinakangasta; koristeita ei ollut ollenkaan lukuunottamatta ohutta silkkipunosta kärjissä. Jotakin hymyntapaista ilmestyi hetkeksi vanhan Haukemahin kasvoille hänen kaivaessaan esille laukustaan vielä yhden mokkasiiniparin.
— Kotkansilmälle, sanoi hän, ojentaen jalkineet Dickille. Nuori mies oli saanut tämän nimen omituisten silmiensä perusteella eikä suinkaan minkään erikoisen tarkkanäköisyyden vuoksi.
Mokkasiinit oli valmistettu silkinpehmoisesta, tummanpunaiseksi värjätystä peurannahasta. Korvakkeet oli tehty saksanhirven vasikan nahasta, joka oli valkaistu maidonväriseksi. Liitoskohtiin oli ommeltu leveä, irtonainen, kirkkaanpunaisilla silkkikirjailuilla koristeltu päärme. Koristeaihe oli monimutkainen ja sitä oli käsitelty taitavasti. Tällaisten mokkasiinien valmistukseen saattaa kulua monen kuukauden joutohetket. Intiaanityttö kuljettaa rakasta työtä mukanaan samalla tavalla kuin hänen korkeammalla sivistystasolla oleva sisarensa kuljettaa matkassaan käsityölaukkua. Kaukaisessa pohjolassa on varsin helppo jalkineista päätellä, kuinka suuressa arvossa naisväki pitää miestä.
— May-may-gwánin lahja, huomautti Haukemah.
— Periköön piru minut! toivoi Dick englanniksi.
— Haluaako veljeni maksun teessä vai tupakassa? tiedusteli Sam Bolton.
Haukemah nousi.
— Muistuttakoot antimet teitä siitä, että sydämeni on täynnä hyvyyttä teitä kohtaan, sanoi hän. — Saanko kertoa nuorille miehilleni, että lähdette?