May-may-gwán ilmestyi melkein heti teltan aukkoon. Hänen katseessaan kuvastui orastava toivo, sillä Dick oli nyt ensi kerran kutsunut hänet luokseen.
— Ninny-moosh — koira, komensi nuorukainen kylmästi.
Tyttö kääntyi viheltämään hurttaa. Se tuli heti, osoittaen kaikin tavoin ystävällisiä tunteitaan naista kohtaan.
—- Tulehan tänne, veli hopea, suostutteli Dick, kättään ojentaen.
Tuo puoliksi kesy eläin näytti hieman epävarmalta. Se halusi nähtävästi ensin päästä perille miehen tarkoituksista. Dick ymmärsi ja ryhtyi hieromaan tuttavuutta. Hänen tyytymätön ilmeensä katosi ensi kertaa moniin aikoihin ja entinen miellyttävä poikamaisuus palasi. Teltta-aukon luona seisoi May-may-gwán unohdettuna, odottavana, äänettömänä. Dick lirkutteli lempeästi, kutsuen, taiten taivutellen, kunnes koira suostui keveään taputukseen suipolle kuonolle. Nuori mies jatkoi huvitettuna varovasti ja tyynesti maanitteluaan. Lopulta selviytyi hän voittajana. Eläin antoi hyväillä korviaan ja taputella kuonoaan. Tyytyväisenä se vihdoin paneutui pitkälleen uuden isäntänsä ulottuville. Miehen käsi hyväili yhä sen päätä. Hiljaa hiipi intiaanityttö ulos. Hän istuutui nuotion ääreen, jääden tuijottamaan liekkeihin. Ja ihme tapahtui: pari kirkasta kyyneltä kohosi hänen silmiinsä. Hän räpytti ne pois ja ryhtyi valmistamaan illallisateriaa.
XV LUKU.
Johtuiko tuo sitten lupauksesta, että pian jälleen pääsisi ulkoilmaan, tai huvista, jonka koiran seura hänelle tuotti, joka tapauksessa tuntui Dick olevan huomattavasti hilpeämpi seuraavina päivinä. Tuntikausia hän hullutteli hurtan kanssa. Se oli saanut nimekseen Billy, erään vanhan metsästystoverin mukaan, ja nyt se opetettiin ojentamaan käpälää, puhumaan, irvistelemään »koiramaisesti», paneutumaan käskystä pitkälleen ja tekemään kaikenkaltaisia muita hyödyllisiä ja huvittavia temppuja, jotta saattoi lopulta sanoa sen siinä suhteessa saaneen mitä täydellisimmän kasvatuksen. Uuden ystävän kompastukset ja edistyminen tuntuivat suuresti hauskuttavan nuorukaista, sillä teltasta kuului usein riemastuneita huudahduksia. Rakosista tirkistelevä May-may-gwán näki Dickin taas samanlaisena kuin kohdatessaan hänet ensi kerran. Silmät loistivat, suu hymyili, kasvoilla viipyi veikeä ilme, valkeat hampaat välkkyivät ja otsan kurtut olivat kadonneet. Kolme päivää tyttö häilyi toivottomuuden ja uudelleen elpyvän toivehikkuuden rajamailla, kunnes vihdoin pelokkaasti kokeili lähentymistä.
Hän livahti kainona teepeehen. Siellä kyyhötti koira takamuksillaan, tarkaten pää kallellaan isäntäänsä.
— Hyvä koira, sanoi tyttö tukahtuneella äänellä.
Nuori mies ei ilmeisestikään kuullut.