— Ei ole ketään kotona! sanoi hän.
— Poissa, oikaisi Sam, osoittaen tuoretta latua lähistöllä.
Miehet keskittivät heti huomionsa siihen. Suurella vaivalla pääsivät he lopulta selville asioista. Majan asukas oli käyttänyt kolmenkoiranvaljakkoa lähtiessään. Tutkittuaan lunta totesivat he myös, että reki oli ollut raskaasti kuormitettu.
— Pelkäänpä pahoin tämän merkitsevän, että hän on lähtenyt ainaiseksi, tuumi Sam.
Jatketut tutkimukset vahvistivat hänen olettamuksensa oikeaksi. Tepeen seinät oli rakennettu kaksinkertaisiksi, rakoset oli tukittu sammalilla, ja muutenkin oli maja huolellisesti pystytetty, joten se luultavasti oli aiottu pysyväiseksi talviasunnoksi. Asukkaan poistuminen tähän vuodenaikaan todisti puolestaan, että hän oli mies, jota etsittiin, ja että kuollut chippewa oli varoittanut häntä. Kallokasat osoittivat hänellä olleen menestystä, mutta niitä, katkennutta veistä, palsaminoksapinoa ja tyhjää wigwamia lukuunottamatta oli hän korjannut mukaansa kaiken omaisuutensa.
— Hyvä juttu, muhoili Sam, varsin hyvä. Nähtävästi ei hän ole kovin pahasti pelästynyt. Hän ei ole voinut aavistaakaan, että olemme häntä niin lähellä; sitäpaitsi talvehtiminen tässä maankolkassa ei ole kovinkaan terveellistä. Jos hän olisi arvannut meidän olevan kintereillään, ei hän olisi kasannut mukaansa kaikkea kamaansa — päinvastoin olisi hän pötkinyt pakoon niin kevein kuormin kuin suinkin.
— Oikeassa olet, myönsi Dick.
— Näinollen hän ei ole edennyt järin nopeasti. Saamme pian hänet kiinni.
— Lähtenyt vasta tänä aamuna, täydensi Dick, tarkasteltuaan äsken avattua tietä.
Tuhlaamatta enempää aikaa paikan tutkimiseen, lähtivät he jatkamaan takaa-ajoaan. Dick sanoi tytölle: