— Luullakseni saamme hänet kohta kiinni.
May-may-gwánin kasvot kirkastuivat ja hänen silmänsä loistivat tyytyväisyydestä. Nuo yksinkertaiset sanat merkitsivät luottamusta, todistivat, että hänelläkin myönnettiin olevan osansa yrityksessä. Ja hänestä tuntui kuin olisi hän saanut siivet jalkoihinsa.
Onni suosi heitä. Hienoinen vastatuuli oli alkanut puhaltaa. He etenivät niin ripeästi ja joutuisasti kuin suinkin voivat. Pian saapuivat he paikalle, missä Jingoss kaikesta päättäen oli kiehauttanut itselleen teetä. Hänen oli täytynyt lähteä liikkeelle verrattain myöhään aamulla, koska keskipäivään mennessä oli ehtinyt kulkea vasta näin lyhyen matkan. Lisäksi muuttui latu nyt aivan tuoreeksi.
Billy, vakinainen johtajakoira, sai tämän vuoksi pitää johtavan asemansa, vaikkakin se, kuten aikaisemmin on huomautettu, toisinaan vaihdettiin Mackiin, joka tällä haavaa lönkytteli juuri sen takana. Kolmantena asteli Wolf, vahva mutta äreä peto; sitten Claire lähinnä rekeä, vikkelänä ja valppaana, valmiina väistämään kiviä ja kantoja. Jo kauan aikaa olivat hurtat — kuten useimmiten eläimet, jotka ovat paljon tekemisissä ihmisten kanssa — osoittaneet suurta harrastusta isäntiensä asioihin. Nyt tuntui ilmassa olevan muutakin kuin tavallinen päivämatka. Ihmisten mieliala ei voinut olla vaikuttamatta herkkävaistoisiin koiriin; kirkkaat silmät kertoivat niille, että tuo tutkiminen ja nuuskiminen leirissä ja ladulla ei ollut mitään tavallista toilausta. Tutkiminen ja nuuskiminen vetoaa koiran luontoon. Varsinkin rimpuili Mack kovasti valjaissaan, päästäkseen vapaaksi, jotta voisi haistella sopet ja halkeamat, saada selkoa isäntien mielenkiinnon aiheesta. Lopulta se lukuisten pysähtymisten ja tutkimusten jälkeen äkkäsi, että juuri tie oli tuo tärkeä asia. Aika ajoin nuuhki se sitten sitä hartaasti, painaen visusti mieleensä aistimuksensa laadun, joka vähitellen kävi yhä selvemmäksi. Vihdoin pisti sen herkkiin sieraimiin ihmisen haju; se nosti päätään ja haukkui.
Pitkä, ulvova haukahdus, joka äkkiä katkaisi hiljaisuuden, vaikutti iskun tavoin. Se oli kauhea. Ja Mack haukkui uudelleen, yhä uudelleen, kunnes raju haukunta kuulosti pämpättävältä hätäkellolta. Pohjolan henget heräsivät äkkiä, lähtien miesten mielikuvituksessa liikkeelle ratisten ja pamahdellen.
Dick päästi huudahduksen ja säntäsi eteenpäin, kiskoen winchesterinsä lukkoa. Hänen kasvonsa hehkuivat ja silmissä paloi viha.
— Älä ammu! karjaisi Bolton, ehkäistäkseen hänen aikomuksensa. Samassa paiskautui hän eteenpäin, ja tyrkkäsi rihlan piippua ylöspäin, mutta ei kuitenkaan ehtinyt estää Dickiä laukaisemasta.
Luoti iski etäällä olevan puun lumiseen runkoon, tuprautti lunta ilmoille, ja kimposi sitten kimeästi vingahtaen yläilmoihin. Samalla se vapautti kaikki erämaan äänet ja kaiut pakkasen lumoista. Tyynessä ilmassa saattoi tuo helvetillinen melu kuulua penikulmien päähän.
Sam katsoi miehestä koiraan.
— Hyvä, ettei sattunut kumpaiseenkaan teistä, sanoi hän.