Olisimme mielellämme heti palanneet etsintää jatkamaan, mutta Bagsby asettui jyrkästi vastustamaan meitä. Hänen mielestään oli nyt ensi kädessä huolehdittava oikein kunnollisen leirin pystyttämisestä, hevosaitauksen rakentamisesta ja ruokalistan hankinnasta. Eikä meidän auttanut muu kuin tunnustaa, että hän oli oikeassa, ja niin pantiin toimeksi, joka mies. Hevosia varten laitettiin tuotapikaa tarha. Hirsihökkeli oli niinikään pian valmis. Kyhäsimmepä muutamia kehtojakin kullanhuuhdontaa varten. Bagsby ja Vasquez toivat kotiin moniaan maukkaan hirvipaistin ja linnustuskin sujui heiltä mainiosti. Aterioimme kuin ruhtinaat, pysyimme terveinä ja nukuimme öisin vanhurskaan unta.
Alitajunnassamme väikkyi kuitenkin alituisesti kulta. Kulta kimmelsi unissamme, kulta lisäsi voimiamme. Kun rakennustyömme läheni loppuaan, tunsimme kaikki hienoista kaipuuta. Odotuksen lumous oli poissa.
Työmme leirillä päättyi eräänä iltapäivänä. Emme malttaneet odottaa aamuun, vaan riensimme heti, Yankin kehtoa mukanamme raahaten, joen rannalle. Kahdessa tunnissa saimme huuhdotuksi lähes kaksi unssia kultaa.
Sinä iltana selviteltiin tilannetta oikein perinpohjaisesti. Yank, Bagsby, Don Gaspar ja Missouri Jones, joukon vanhimmat, äänestivät kumoon nuorimpien ehdotuksen, että kullanhuuhdontaan heittäydyttäisiin päistikkaa.
— Leiristä on huolehdittava kunnollisesti, sanoi Yank. Jonkun on aina oltava täällä, hevosia hoitelemassa, ruokaa laittamassa ja muita leiritöitä tekemässä. — Bagsby nyökäytti hyväksyvästi päätään. — Ja jonkun on hankittava lihaa ja kalaa. Meitä on yhdeksän miestä, ja kaikki tarvitsemme ruokaa. Yksi mies leiriin, kaksi metsälle, kuusi kultaa huuhtomaan. Eikö kolme miestä kehtoa kohti riitä?
Yank sai muiden kannatuksen ja asia oli selvä. Yhtymän viralliseksi metsästäjäksi valittiin yksimielisesti Bagsby. Me muut suostuimme vuorottelemaan leiri- ja kullanhuuhdontatöissä. Kehdoista päätettiin toista käyttää rantahietikolla huuhtomiseen, toinen vietiin lähelle rotkoa, josta olin löytänyt ensimmäiset kultajyvät.
Don Gaspar oli työskennellyt seppänä, taitamattomana tosin, ja nyt hän oli ylen uupunut, vaikka ei tahtonut sitä tunnustaa. Olimme alkaneet suuresti ihailla tätä tarmokasta herrasmiestä hänen muuttumattoman kohteliaisuutensa ja avuliaisuutensa vuoksi. En oikeastaan koskaan voinut käsittää, miksi hän oli antautunut näihin voimia kysyviin ponnisteluihin, sillä rahan puutteessa hän ei ollut, ja tavallisesti karttavat hänen rotunsa miehet aina kovaa ruumiillista työtä. Ehkäpä oli hän perinyt vanhojen conquistaderien seikkailunjanoisen hengen, ehkäpä houkutteli kullan ihmeellinen taikavoima…
Työskentelin Johnnyn ja McNallyn kanssa rotkossa. Se oli vaivalloista hommaa, sillä sora oli kannettava suurissa säkeissä vedenpartaalle. Jokaiseen säkkiin mahtui kuusi- tai seitsemänkymmentä naulaa soraa, eikä liukkaitten kivien yli kompuroiminen sellaisen taakan kanssa suinkaan ollut leikintekoa. Varsinainen huuhtominen kyllä sujui nopeasti.
Koko aamupäivän olimme ahkerassa työssä. Pusertui siinä irti toinenkin hikipisara.
— Ellei tästä sorasta lähde vallan erikoisen paljon kultaa, äänestän kaivuuta yksinomaan rannalla, puhkui McNally. Tätä ei kestä kukaan.