Matkustajalauma ryntäsi peräkeulaan ja minä perässä minkä ennätin. Laiva peräytyi heti ja puolikymmentä merimiestä ryhtyi laskemaan venettä vesille. Matkustajakojuista riensi pelästynyttä kansaa kannelle. Minä olin kuitenkin ollut etumaisten joukossa ja pääsin siten verraten lähelle peräkaidetta. Paikaltani saatoin selvästi nähdä mitä tapahtui.
— Hän nojasi kaidetta vasten, kuului joku innokkaasti selittävän. Rintasuoja antoi myöten ja miesparka pulahti veteen. Häntä ei ole sen koommin nähty.
Kaikki tuijottivat jännittyneinä kuun valaisemaan veteen.
— Arvatenkin on hän mennyttä kalua ikipäiviksi, huomautettiin tovin kuluttua. Eipä näy nousevan pinnalle.
Samassa kuului toiselta taholta huuto:
— Tuolla hän on!
Muutaman sadan yardin päässä laivan perästä oli tumma pää yhtäkkiä ilmestynyt näkyviin. Pelastusvene oli nyt onnellisesti laskettu veteen, ja miehistö pyrki hyvää kyytiä hukkuvan avuksi. Hetkistä myöhemmin nostettiin mies hurraahuutojen kajahdellessa veneeseen. Pian oli hän jälleen joukossamme.
Johnny tietysti.
Hän oli aivan suunniltaan, pärski ja sylki kuin hullu, ja sinkautteli hämäriä uhkauksia vielä hämärämmille henkilöille. Hänen silmänsä melkein pullistuivat päästä ja suussa kuohui vaahto. Tartuin hänen käsivarteensa. Hetkisen hän tuijotti minua ja rauhoittui sitten hiukan, vaikka hän edelleenkin änkytti pahasti. Johnny oli tavallisesti verrattain tyyni poika, ja hänen tilansa tuntui nyt kovin oudolta.
Laivan kaide oli luultavasti ollut aivan romahtamaisillaan. Johnny oli pahaa aavistamatta nojannut siihen ja yhtäkkiä suistunut veteen.