— Kenelläkään ei ole oikeutta laittaa tuollaisia kaiteita, raivosi hän,
— Rauhoitu, mies! tyynnyttelin. Olethan jälleen kuivalla, joten mitään onnettomuutta ei ole tapahtunut.
— Eikö? Vai ei? ärisi Johnny.
Ja sitten kertoi hän meille, miten hänen vyössään olleen kullan paino oli kiskonut häntä alaspäin, niin että hän jo oli ollut aivan varma kohtalostaan, kunnes viime tingassa oli onnistunut vapautumaan hirvittävästä taakastaan.
— Luulin nikahtuvani siihen paikkaan, sanoi hän.
Vyö oli lopultakin irtautunut, ja hän oli päässyt nousemaan pinnalle kovien ponnistusten jälkeen.
— Nyt on aarteeni joen pohjassa, virkkoi hän sitten tyynemmin, ja sinne se jää. Minä olen tehnyt vararikon! Hyvästi, matkasuunnitelmat!
Ympärillämme töllistelevät matkustajat ilmaisivat myötätuntonsa.
— Herra antakoon minulle anteeksi, mutta pirun huono onni teillä on ollut! huokasi muuan roteva kullankaivaja. — Kootaanko kolehti, pojat?
Miehen sanat saivat Johnnyn entiselleen. Hän oikaisi selkänsä ja sanoi: