— Kotiinko? Minä? huudahti Johnny. Miksi maailmassa… ei. Kotona ei minulla olisi muuta tekemistä kuin sylkeä kattoon. Kullankaivuu? Minusta tuntuu juuri nyt, että kullan saanti on helppoa, mutta sen säilyttäminen tavattoman vaikeata.
— Oikein puhut, huomautin minä.
— Mitä sitten aiot? kysyi Talbot.
— Enköhän lähde Sonomaan päin neuvottelemaan Danny Randallin kanssa, vastasi Johnny. Muistaakseni aikoi hän laajentaa kuljetusliikettään ensi vuonna.
— No, ja Frank sitten? kysyi Talbot.
— Aion sijoittaa rahani johonkin liikeyritykseen yhdessä sinun kanssasi, Talbot, vastasin vakavasti. Ja sillävälin kuin järjestelet asioita, ansaitsen kyllä elatukseni jotenkin.
— Kiitos, Frank, sanoi Talbot, ja olin näkevinäni, että sumu himmensi hänen kirkkaan katseensa. Hän vaikeni tovin ja jatkoi:
— Luulenpa, että olemme oikealla tiellä nyt. Kulta ei meitä täällä kiehdo. Se on vain kimmeltävä houkutus, houkutus, joka saa koko maailman ryntäämään tänne. Maa se meidät kaikki lumoo, maa itse! Kullan voima meidät tänne tuo, ja monet meistä jäävät tänne ainaiseksi. Ja kun kulta on huuhdottu ja siroteltu kaikkeen maailmaan, saamme jokainen havaita, että olemme perineet mahtavan valtakunnan.