— Siis suunnilleen seitsemänsataa pekkaa kohti, huomautti Yank hitaasti.
Tämä pelasti tilanteen. Ovela, vanha Yank tiesi, mitä sanoi.
— No, mitä aiotte osuuksillanne tehdä, pojat? kysyi Talbot hetken kuluttua. Lähdettekö kotiin, vai rupeatteko kaivamaan kultaa jälleen? Mitä sinä tuumit, Yank?
Yank ruiskautti syljen avoimesta akkunasta pihalle.
— Olen tehnyt hiukan laskelmia, vastasi hän. Minkäpävuoksi tässä oikeastaan lähtisi kotiin? Mitäs vikaa tässä maassa oikein on, ellei ota lukuun kullankaivuuta?
— Kullankaivuuta? kertasi Talbot.
— Niin juuri. Helvettiin koko meininki! Saattaahan se kelvata loma-ajan hommaksi, mutta ei siitä vakinaiseksi työksi ole valkoihoiselle.
— Et siis aio palata kultakentille?
— Ei likikään. Enkä kotiin. Lähden Pinen poikien luo ja muokkaan itselleni maapalan heidän tilansa vierestä. Siellä nautin elämästä järkevällä tavalla. Siellä on hyvää maata ja vettä, hyviä mahdollisuuksia joka suhteessa. Tulenpa ihan kipeäksi, kun en ole äkännyt sitä aikaisemmin.
— Entä Johnny? Kotiinko vai kultakentille?