Syntyi hetkisen vaivaantunut hiljaisuus. Sitten piti Talbot puheen, punniten visusti jokaisen sanansa:
— Olemme etukäteen käsitelleet sen asian, Frank. Ja olemme tulleet siihen päätökseen, että sinun on pidettävä omaisuutesi hyvänäsi ja matkustettava kotiin, niinkuin olet aikonut. Olet ainoa, jonka on onnistunut pelastaa omaisuntensa. Johnny pulahti yli laidan ja sijoitti rahansa Sacramentojoen pohjaan. Yank joutui rosvojen käsiin. Ja minä — no niin, minä puhaltelin saippuakuplia. Ei sinun pidä menettää raatamisesi palkkiota senvuoksi, että me muut olemme käyttäytyneet kuin narrit.
Kuuntelin hänen juttuaan aina kasvavalla suuttumuksella ja lopulta nousin kiukusta pihisten.
— Kuulkaahan, toverit? huusin — punoittavana kuin kukko, mikäli jälkeenpäin sain tietää. — Tahtoisitteko ystävällisesti vastata muutamaan kysymykseen? Olemmeko kumppanuksia, vai emmekö? Olemmeko ystäviä, vai emmekö ole? Olenko ehkä mielestänne kurja, kapinen koiranpenikka, vai enkö? Kylläpä teillä on kirotun huonot käsitykset kaikesta päättäen! Mitä hittoa te tarkoitatte oikein? Vääntäisinpä halusta niskanne nurin!
Tuijotin heitä raivokkaan näköisenä.
— Rauhoitu, Frank, neuvoi Talbot. Enhän minä tarkoittanut…
— Vai et tarkoittanut! huusin. No, mitä helvettiä sinä sitten tarkoitit? Tahdotko ajaa minut tieheni täältä ehkä?
Irroitin raskaan kultavyöni ja viskasin sen pöydälle. — Katsokaahan! Vaaka tänne ja pian, ja sitten pannaan tässä vähän vilkkaasti jako toimeen! Juuri paikalla! Kyllä osaatte olla kohteliaita. Ja minä kun luulin, että me tosiaankin olimme ystäviä. Olette loukanneet minua syvästi!
Tämä oli kuin poikapahasen mielenpurkaus — huomaan sen nyt vanhana miehenä — mutta joka tapauksessa käänsivät kumppanini katseensa pois, ennenkuin olin lopettanut, ja Talbot karisteli kurkkuaan ennenkuin puhui.
— Tietenkin otamme tarjouksesi vastaan, Frank, sanoi hän lopulta hiljaa ja ystävällisesti. Emme voineet ajatellakaan, — mutta pölkkypäitähän me olimmekin…