XXXV luku.
TULEVAISUUS.
Kymmenen tuntia myöhemmin oli jo ryhdytty jälleenrakentamistöihin. Kymmenen päivää senjälkeen oli palanut alue jälleen täynnä kiireessä kyhättyjä asumuksia. Me olimme sitäennen päässeet täyteen varmuuteen asemastamme. Emme olleet saaneet pelastetuksi kerrassaan mitään. Vain henki oli tallella.
Talbot ponnisteli ihan hartiain takaa saadakseen uudelleen jalansijaa. Hän haastatteli kaikkia kaupungin johtomiehiä, mutta tuloksetta. He lausuivat valittelunsa, mutta kieltäytyivät jyrkästi ojentamasta sormeakaan. Jokaisella oli omat etunsa valvottavina, jokaista oli palo vahingoittanut. Myötätuntonsa he kernaasti lausuivat julki.
— Sen kyllä uskon! tuumi Talbot. Heidän ei tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä ja ottaa haltuunsa kaiken, josta minä olin aikonut hyötyä hiukan. Sellaista on maailman meno. Olisin itse ollut valmis tekemään samoin.
Sinä iltana saimme tietää, että Talbotkin oli menettänyt kaikki, mitä oli omistanut tai luullut omistavansa. Ward Btockin tuhoutuminen merkitsi joka ainoan sentin menoa, lukuunottamatta Laituriosakkeista tulevia osinkoja, mutta niillä ei suuria aikaansaatu.
Hänen asemansa tiedettiin pian kaupungissa. Mitään sopimuksia ei tähän aikaan tehty kuukautta pitemmäksi ajaksi, eikä rahojakaan lainattu sen paremmin. Kolmenkymmenen päivän kuluttua oli kaikki uudistettava, eikä Talbot luonnollisesti voinut uudistaa mitään.
Tiesimme tämän jo etukäteen ja suhtauduimme tyynesti tilanteeseen.
— Tässä nyt olemme pojat, paukautti Talbot. Noin vuosi sitten nousi omaisuutemme, ellen väärin muista, suunnilleen sataan dollariin, jotapaitsi meillä oli sanomalehtipinkka. Nyt ei meillä ole edes sanomalehtiä, mutta en silti epäile, ettemme saisi haalituksi kokoon sata dollaria.
— Minullahan on lähes kaksituhattaseitseniänsataa vyössäni, muistin yhtäkkiä.