— Aivan niin, minustakin!
— Mutta jotakin tässä kaiketi pitäisi tehdä.
— Niin luulen minäkin.
Ja me iskimme työhön taas.
Tuli lakkasi leviämästä kahden tai kolmen tunnin — kukapa taitaisi tällaisessa tilanteessa aikaa mitata — kuluttua. Otaksun, että tuuli oli kääntynyt, vaikka en pannut sitä merkille. Joka tapauksessa havaitsin harmaassa päivänkoitteessa seisovani tuijottamassa muutamaa kurjaa hökkeliä, jotka hiiltyneinä vielä törröttivät pystyssä — ja ihmettelin miksi ei tuli ollut tuhonnut kaikkea.
Kaupungin yllä leijaili paksu savupilvi, joka vetäytyi itää ja etelää kohden. Palaneessa kaupunginosassa ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta arvioida, missä mikin oli sijainnut. Kaikki oli tasaista erämaata. Ahnaasti oli tuli tältä paikalta niellyt kaiken ja kun mitään ei enää ollut jälellä, oli se sammunut. Näkyihän tuolla täällä vielä joku savukierukka, ja muutama hiilikin hehkui vielä heikosti, mutta muuta ei ollutkaan, josta olisi voinut päätellä, että tällä taholla kerran oli ollut kaupunki. Kuolleen tuhkaerämaan toisella puolen kohosi vielä joku harva tiiliseinän jäännös, joka usvan läpi nähtynä muistutti ikivanhaa rauniota.
Katselin alakuloisena edessäni leviävää maisemaa. Sitten hengähdin syvään ja koetin terästää turtuneita aistejani. Vähitellen minulle selvisi, että itse plaza näytti autiommalta kuin sen olisi pitänyt näyttää. Tuntui kuin olisi jääkylmä käsi puserrellut sydäntäni. Yritin katseellani etsiä katuja savuavien raunioitten joukosta. Siellä täällä näin jonkun nokisen miehen häärivän hiilikasoissa.
— Voitteko sanoa minulle, missä Higginsin kauppa on ollut? huusi muuan heistä minulle. — Minun hökkelini oli aivan sen vieressä ja olin kätkenyt sinne hiukan kultahiekkaa. Luulisinpä kyllä löytäväni kullan tuhasta, jos vain pääsisin selville paikasta.
Minulla ei ollut aikaa auttaa häntä, vaan jätin hänet etsimään jotakin merkkiä, minkä avulla keksisi entisen asuntonsa paikan.
Plazalia oli paljon väkeä. Pääsin sen pohjoiseen laitaan, tyrkkäsin tieltäni siellä tungeksivat ihmiset ja näin edessäni kolme puoliksi romahtanutta tiiliseinää, joukon rautakiskoja ja savuavia jätteitä. Siinä kaikki, mitä oli jälellä Ward Blockista. Tuulen kääntyminen oli pelastanut parakit, mutta meidät oli se saattanut puille paljaille!