— Hän sanoo neuvottelevansa apulaisensa kanssa, selitti Talbot. — No, poikani, jatkoi hän sitten, tulenpa mukaanne ikävöimänne apulaisen luo.
Maleksimme puolisen tuntia veneen lähettyvillä seuraten muitten puuhia. Kaikki he valittivat, ettei soutajia ollut saatavissa. Muutamat astuivat veneisiin kärsivällisesti odottamaan omistajan ilmestymistä. Toiset harhailivat kylällä palaten hetken kuluttua mukanaan joku vastahakoinen alkuasukas, joka sitten osoittautui »vääräksi mieheksi». Muutaman kerran onnistui venekunnan päästä liikkeelle ja pian katosi silloin alus virran mutkaan kiljunnan kiiriessä ja pistoolien paukkuessa.
Talbot palasi kahden miehen seurassa. He olivat kaiketi päässeet yksimielisyyteen, sillä he nauroivat ja juttelivat vilkkaasti. »Apulainen» oli suunnattoman kookas neekeri. Hän oli melkein alasti ja hänellä oli muhkeat lihakset sekä hyväntahtoinen ilme kasvoillaan. Tukeva messinkihely killui hänen kummassakin korvassaan ja käsivarttakin koristi metallirengas. Tyrkkäsimme ruuhen vesille ja lähdimme liikkeelle.
V luku.
TROOPILLINEN JOKI.
Padronemme, kuten Talbot kutsui soutumiestä, seisoskeli keulassa kirjavaan paitaan verhottuna. Leveä virta kuhisi aluksia, jotka kaikki pyrkivät vastavirtaan. Kun laguuni kapeni oli kuitenkin veneruuhka jo ehtinyt hajaantua.
Me matkasimme läpi troopillisen metsän. Se oli ihmeellinen. Kasvullisuus ulottui aivan veden partaaseen, niin ettemme nähneet muuta kuin tiheän viidakon. Suuria, meille jo entuudestaan tuttuja palmuja kasvoi siellä täällä. Myöskin teakpuita oli runsaasti, mutta niitä emme tunteneet, ennenkuin Talbot niitä osoitti meille. Vielä näkyi mahtavia sykomoreja, joihin ampiaiset olivat laittaneet isoja pesiä, ja hyvin etelämaisen tunnun antoivat maisemalle banaanipuitten valtavat, risaiset lehdet. Mangopuut olivat tavattoman kauniita ja niiden joukossa kukoisti kaikenlaisia pensas- ja ruokokasveja sekä suunnaton määrä liljoja. Ja kaikkialla kiemurteli viiniköynnös nuoranvahvuisena ja sotkuisena, kevyt, keikkuva köynnös, jota keltaiset ja purppuranväriset kukat koristivat. Alempana loistivat kurjenmiekat ja lootus, joiden välitse alligaattorit pujottelivat. Merimetsot ja muut vesilinnut tarkkailivat maailmaa kirkkain silmin. Viidakon varjot näyttivät heleän vihreiltä, mutta vedenrajassa köynnösten alla ne tummenivat. Ilmakin tuntui heikosti vihertävältä. Viinikukkien ympärillä liiteli koreita perhosia ja puiden vaaleanvihreässä katveessa erotin pieniä vihreitä papukaijoja. Aikaisemmin olin nähnyt niitä vain häkeissä. Tuntui kerrassaan ihmeelliseltä omin silmin nähdä noita seutuja, joihin aikaisemmin oli tutustunut kirjoissa. Istuimme äänettöminä — vain silloin tällöin osoitti joku meistä uutta merkillistä nähtävyyttä, jonka silmä oli tavoittanut.
Soutajamme ponnistelivat tasaisesti eteenpäin. Neekeri hyräili hiljaa joitakin outoja kullankaivajain lauluja, kunnes lopulta irvisti leveästi ja alkoi hoilata kurkun täydeltä:
»Oo, Susanna, älä sure mua, armahain!
Oon matkalla Kaliforniaan ja banjo on polvellain.»
[Banjo = kitaraa muistuttava amerikkalainen kielisoitin. — Suom.]