— Olkoon menneeksi kuusi viikkoa. Mutta jos jäämme niin pitkäksi aikaa tähän kurjaan pesään, sairastumme jokaikinen, suorastaan näännymme, ja sillä aikaa korjaavat muut kullan.
— Onko mitään mahdollisuuksia? kysyin minä.
— Purjelaiva, vastasi Talbot lyhyesti.
— Hm! Kukapa tietää, milloin joku sellainen tänne ilmestyy. Ja jos tänne saapuisikin purjelaiva, syntyy täällä hitonmoinen riita siitä, kuka pääsee mukaan. Täällä on paljon odottavia.
— Niin, meidän on nyt ratkaistava kysymys suuntaan tai toiseen. Jalkaisin emme pitkälle pääse — eikä tilanne ole juuri parempi seuraavankaan laivan saapuessa. Siihen on miten kuten saatava sopimaan ainakin parisataa miestä, nimittäin ne, jotka jo ovat täällä matkalipuilla varustettuina, ja monta muuta lisäksi.
— Minä äänestän purjelaivaa, sanoi Johnny. Sellaisia tulee tänne melkein joka tai joka toinen viikko. Ja ellemme pääse ensimmäisen mukaan, niin pääsemme ehkä toisen tai kolmannen myötä.
Talbot katsoi minuun kysyvästi.
— Mukiinmenevä ehdotus, nyökkäsin.
— Sittenpä ei ole hukattava aikaa, virkkoi Talbot päättävästi ja lähti kulkemaan kaupunkia kohden.
Yank oli vaiteliaana kuunnellut lyhyttä neuvotteluamme. Hän ripusti luodikkonsa hihnasta olalle ja lähti talsimaan perässämme. Pian jäi hän kuitenkin huomattavasti jälkeen ja katosi vihdoin kokonaan näkyvistämme.