Pysyttelimme Talbotin rinnalla hiukan hämmentyneinä vieläkin. Mitään purjelaivaahan ei tällä hetkellä ollut näkyvissäkään. Kun lisäksi ei tänään odotettu sellaisia saapuviksi, emme käsittäneet, mistä kiire johtui. Talbot marssi suoraa päätä laivatoimistoon.
— Minulla on asiaa Browniile, selitti hän eräälle virkailijalle. Brown oli muuan yhtiön mahtavimmista asiamiehistä. Konttoristi näytti hieman epäröivältä. Brownia ei sopinut häiritä pikkuasian vuoksi. Mutta Talbotin kasvoissa oli hyvin päättävä ilme.
— Mitä sanomista teillä olisi hra Brownille? kysyi konttoristi vihdoin.
— Kas, sen sanon hänelle itselleen! selitti Talbot taipumattomana.
Tahdonpa lisäksi huomauttaa, että tässä ovat hra Brownin omat edut
kysymyksessä. Sanokaa hänelle sellaiset terveiset — ja että hra Talbot
Ward New Yorkista haluaa puhutella häntä.
Nuorukainen poistui viipyen moniaan hetken asiamiehen yksityishuoneessa. Asioittensa käsittelemistä odottavien kullankaivajien joukosta kuului äänekästä napinaa. Lopulta hän kuitenkin palasi.
— Hra Brown ottaa teidät vastaan, ilmoitti hän.
Brown oli punakka ja rehevä viisikymmenvuotias. Hänellä oli terävät silmät ja ruskahtava parta. Nyökättyään meille lyhyesti silmäili hän meitä tutkivasti.
— Me kolme, aloitti Talbot ilman muuta, olemme lunastaneet kukin matkalipun höyrylaivalinjallenne. Me emme ole onnistuneet saamaan lupausta päästä täältä ensi laivavuorolla. Kun meillä ei kuitenkaan ole varaa jäädä tänne odottamaan seuraavaa laivaa, haluamme rahamme takaisin.
Brownin ilme synkkeni.
— Konttoristini huolehtivat tuollaisista asioista, sanoi hän. Minulle ilmoitettiin, että tässä olisi kysymys minun eduistani. Pilettien kanssa ei minulla ole mitään tekemistä.