City-hotellissa oli yösijan hinta aivan sama kuin Parker Housessa. Lisäksi oli isäntä töykeä ja haluton keskustelemaan. Jatkoimme tiedustelujamme etäämpänä, missä jalka upposi nilkkaa myöten mäkien hiekkaan. Kehnoja majoja oli häthätää rakennettu sinne tänne ja kaikki talousaskareet toimitettiin niiden läheisyydessä taivasalla. Itsepäisinä teimme kyselyjä jokaisessa hiemankin siistissä paikassa, mutta tuloksetta. Lähdimme aika tavalla masentuneina rantaan noutamaan raskaimpia tavaroitamme.
Parker Housen isäntä tervehti meitä palatessamme muuttumattomalla hyvänsuopaisuudella.
— Arvaanpa, miltä tuntuu, pojat, sanoi hän. Hyvin monet ovat samanlaisessa asemassa kuin tekin nyt. Eiköhän teidän ole parasta jäädä tänne yöksi? Huomenna voitte sitten ryhtyä toimiin leiriin sijoittumista varten, jos kerran aiotte viipyä täällä kauan. Olette kaiketi matkalla kultakentille? Siinä tapauksessa tarvitsettekin useita päiviä asioita järjestääksenne. Kun taas palaatte, ei teidän tarvitse ajatella mitään sellaista.
— Siellä on kai paljon kultaa? uteli Johnny.
— Säkittäin.
— Miksi ette siis tekin lähde sinne?
— En tarvitse parempaa kultakaivosta kuin on Parker House, muhoili isäntä.
Maksoimme hänelle neljäkolmatta dollaria.
Ilta oli tulossa. Tuuli oli tauonnut, mutta merenpuoleisten kukkuloiden ylle oli kohonnut pehmyt utupilvi. Päivä piiloutui sen taakse ja ilma jäähtyi. Tohina plazalla hiljeni.
Koetimme olla säästäväisiä illastaessamme, mutta kuitenkin maksoi atriamme kahdeksan dollaria. Tarjoiltiin oikein ruokalistan mukaan, ja ruokia oli sellaisia kuin karhunpaisti, antilooppi, hirvi, sorsa ja hanhi. Karhunpaisti taisi maksaa dollarin ja neljänneksen. Kun päätimme syöntimme, oli jo pimeä. Valot sytytettiin ja kansa alkoi taas kerääntyä koolle. Suurimmat rakennukset ja hotellimme kupeella oleva teltta upeilivat valomerenä. Soittoa ja laulua kaikkialla. Juhlatunnelma.