— Ehei — kuulkaahan, vastusti Talbot, siihen emme voi suostua. Ei tällaisesta kortteerista kuutta dollaria makseta. Eikö teillä ole tilaa alakerroksessa?
Isäntä unohti kiireensä ja istahti vuoteen laidalle.
— Luulin teidän tulleen kultakentiltä, pojat, sanoi hän. Tämä ystävä — hän osoitti Yankia — oli vähän sen näköinen. Mutta kun nyt katselen teitä tarkemmin, havaitsen kyllä, että olette ihan uusia tulokkaita. Olette kaiketi saapuneet tänään. Haluatteko tupakkaa?
Hän kaivoi taskustaan pivollisen sikareja sytyttäen niistä itse yhden.
— Olemme saapuneet vastikään, virkkoi Talbot silminnähtävästi huvitettuna isännän esiintymistavasta. — Mitenkähän olisi, jos järjestettäisiin yösija alakertaan?
— Sanonpa teille pari asiaa, pojat, jutteli isäntä. Suoritan alakerroksesta sellaisenaan vuokraa kuusikymmentätuhatta dollaria vuodessa. Talon vieressä oleva teltta on lankoni omaisuutta. Se on viidentoista jalan pituinen ja viidenkolmatta jalan levyinen, ja hän kantaa siitä vuokraa neljäkymmentätuhatta.
— Ammattipelureilta? vihjaisi Talbot.
— Aivan. Käsitätte siis, ettei minulla ole teille yösijoja alhaalla.
— Mutta eihän tällaisesta asunnosta voi maksaa kuutta dollaria yötä ja miestä kohti, voihki Johnny. Täytyy yrittää muualta.
— Miten haluatte, sanoi isäntä sopuisasti. Saatte samanlaisen vastauksen kaikkialta. Voitte jättää tavaranne tänne siksi kunnes olette järjestäneet asian. Ja mennään nyt alas ottamaan tuikku murheeseen.