— Ei ihan — on siellä hiukan jälellä…
Talbot naurahti levollisesti.
— Istukaa ja tyyntykää, Johnny, kehoitti hän. Jos teiltä olisi varastettu, ei teillä olisi ropoakaan jälellä. Mutta selviydyittekö ehjin nahoin meksikolaisesta montestanne?
Johnny irvisti, punastuen vahvasti.
— Arvaan, mihin tähtäätte, sanoi hän, mutta väärässä olette. Minä pelasin vain pienillä panoksilla.
— Ja hävisitte häviämästä päästyänne! Satuinpa seuraamaan pelin kulkua hetkisen. Mutta sama tuo! Paljonko ovat voronne jättäneet?
— Kaksitoista dollaria lukuunottamatta kolikoita taskussani. Yhteensä yksikolmatta.
— Hyvä. Olette rikkaampi kuin Frank ja minä. Tässä koko meidän omaisuutemme! Ja Talbot laski polvelleen kymmenen dollaria kullassa ynnä hopeakolikon.
— Tämä hopearaha, jatkoi hän, ei ole täällä minkään arvoinen. Neljännesdollaria pienempiä kiluja ei täällä käytetä. Käsitätte siis, että tilanne antaa aihetta pohdintaan. Frank ja minä emme tule toimeen päivääkään näillä rahoilla.
— Meillä on tarpeeksi… aloitti Yank.