— Lähtekää sitten! huudahti hän. Läntiselle Yhdeksännelle!
Yhteisessä asunnossamme istui pari tovereistani tupakoiden ja rupatellen takan ääressä. Talbot Ward oli kokonaan äskeisen päähänpistonsa valloissa ja heti kun olin hänet esitellyt huoneessa oleville, antautui hän selittämään niistä oli kysymys.
Valmistuksiin ei hukattu aikaa. Harvalukuiset tuolit oli tuota pikaa sysätty syrjään ja nyrkkeilykäsineitä oli meillä entuudestaan melkoinen varasto.
— Pannaanko painiksi vai nyrkkeilläänkö? kysyin vieraaltani.
— Sanoin, ettette satsi minua rökitetyksi, vastasi hän. Nyrkkeily on sääntöjen mukaista käsikähmää — oikeastaan kaikkea muuta kuin tappelua.
— Tarkoitatteko, että meidän olisi käytettävä kynsiä ja hampaita ja kiskottava silmät toistemme päästä? tiedustin huvitettuna.
— En suinkaan. Se ei olisi rehellistä peliä. Taistelu on taistelua, mutta mies voi aina olla reilu — olipa kysymys mistä hyvänsä. Vedetään kintaat käsiin, lyödään painia ja käytetään nyrkkejä. Sitä minä kutsun kunnon otteluksi.
Hän vapautui reippaasti viitastaan.
— Riisuutuisitteko, jos kyseessä olisi oikea tappelukin? utelin hiukan äreänä.
— Kyllä, jos minulla olisi aikaa, sanoi hän. Miksikäs ei? Eivätkö kreikkalaiset ja roomalaisetkin ja juutalaiset ja hunnit ja muut vanhojen aikojen uroot paljastaneet yläruumistaan ennen taistelua, jos heillä vain oli siihen tilaisuutta? Tietysti! Paita pois, nuori mies!