— Neljä.
— Pystyttekö antamaan selkään tovereillenne?
Pysähdyin ja purskahdin nauruun. Hän oli ovelasti keksinyt seikan, jota voisin kutsua heikoksi kohdaksi seurustelutavoissamme. Olimme kaikki maalaispoikia, toverini ja minä, ja kun me lisäksi olimme eloisia ja voimaa pursuvia, olimme huonossa huudossa alakerroksen vuokralaisten keskuudessa.
— Huomaatte kai, että olen melko roteva —, virkoin.
— Huomaanpa kyllä. Siksi lyöttäydyinkin seuraanne. Luulisitteko kykenevänne rökittämään minut?
Seisahduin jälleen hämmästyneenä.
— Mitä hittoa?
Hän nauroi ja pienet pirulaiset hänen silmissään hyppivät hauskasti.
— Tein yksinkertaisen kysymyksen, sanoi hän, ja minua miellyttäisi yhtä mutkaton vastaus. Luulisitteko voittavanne minut yhtä helposti kuin toverinne?
— Voittaisinpa kyllä, luullakseni, vastasin lyhyesti. Hän tarttui innokkaasti käsivarteeni.