»Ei, jumaliste», huudahti Peter, hypähtäen seisaalleen. »Sitä huomenta ei saa tulla.»
Hän otti hyllyltä akkunan yläpuolella joukon kvartsipalasia, ja sulloi ne pariin satulapussiin, jotka olivat lähellä ovea. Tarhassa oli Jenny, lihava, sileäkarvainen tamma. Hän satuloi Jennyn ja lähti pusseineen, jättäen kämppänsä oven auki ensimmäistä tulijaa varten, kuten Lännen kestiystävällinen tapa vaatii.
Beaver Damissa levitti hän kivenpalasensa suurimman kapakan tarjoilupöydälle ja tarjosi niitä tutkittavaksi. Ei hän odottanut saavansa ostajia Beaver Damin asukkaitten joukosta, mutta hän tiesi, että tieto hänen löydöistään kohottaisi mielenkiintoa ja vetäisi muita kullanetsijöitä hänen valtauksilleen. Sillä tavalla tulisi hänen tavaransa edullisesti markkinoille.
Hänen löytönsä olivat omiaan herättämään huomiota. Peter oli hyvin tunnettu mies. Ihmiset olivat varmoja hänen totuudenrakkaudestaan ja hänen etsintävaistostaan. Jos Peter kerran sanoi, että siellä oli kultapitoista maata, niin oli asia sillä selvä.
»Hm», sanoi eräs mies, nimeltä Vinosilmä Dobs, tutkittuaan erästä läpikuultavaa kvartsipalaa, jossa näkyi pieniä kellahtavia jyväsiä. Sitten pani hän sen pois ja meni rauhallisesti ovesta ulos sanomatta sanaakaan lisää. Hän oli mennyt panemaan varustuksiaan kuntoon.
Muille, jotka eivät olleet yhtä ripeitä, selitteli Peter pitkään, aina samaan, arkaan, arvelevaan tapaansa.
»Olen merkinnyt kaikki valtaukseni», sanoi hän. »Te, pojat, voitte tulla sinne katsomaan, mitä siellä vielä on jäljellä. Siellä on vielä paljon. En sano, että se on yhtä hyvää kilin minun, mutta se on sangen hyvää. Luulen, että sinne syntyy leiri.»
»Leiri!» huusi Cheyenne Harry. »Se on selvä. Jos siellä vielä on samanlaista, niin voit myydä minulle perunamaan kokoisen palan lähellä omaasi».
»No niin, pojat, minun täytyy lähteä», sanoi Peter, väistyen ovelle päin. »Ja minä toivon näkeväni muutamia teistä siellä.»
Miehet eivät huolineet keskustella asiasta keskenään, vaan kukin heistä ajatteli vain omia kullanetsintätyökalujaan.