Itseluottamusta Peteriltä juuri puuttui.
Silloin hänelle yhtäkkiä selvisi, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Se oli naurettavan selvää — ainoastaan kysymys työn jaosta. Hän, Peter, tunsi kullankaivuun, mutta ei ymmärtänyt kaupantekoa. Kotipuolessaan, vanhassa Vermontissa oli kymmenkunta rehellistä miestä, jotka ymmärsivät liike-elämää, mutta eivät ymmärtäneet kullankaivuusta mitään. Ei mikään olisi ollut helpompaa, kuin yhdistää nämä taidot ja puutteet.
Jos Peter olisi rauhallisesti mennyt väkensä luo, salaten löytönsä Beaver Damin miehiltä, niin olisi hän voinut palata takaisin kolmen viikon kuluttua varustettuna kaikella mitä tarvitsi. Nyt se oli myöhäistä. Heti kun hän kääntäisi selkänsä, anastaisivat he hänen valtauksensa. Peterin ajatukset liikkuivat hitaasti. Jos hän olisi tuntenut itsensä vähemmän levottomaksi harmaitten hiustensa vuoksi, niin olisi hän ajoissa huomannut sähköttää tai kirjoittaa Itään, saadakseen apua ja sillä välin vain vartioinut valtaustaan. Mutta nyt oli pelko ja epäluuloisuus päässyt puikahtamaan hänen mieleensä ja se alkoi vallata hänet kokonaan. Hän ei voinut nähdä edessään muuta kuin tuon välttämättömän ja peloittavan kaupanteon petollisuuden tuntemattomien voimien kanssa, ei mitään muuta kuin erehdyksen, minkä hän teki, aikaansaadessaan »rynnäkön».
Aamun kuluessa lähti hän vuoristoon katselemaan. Miehet olivat kaikki ahkerasti työssä. He hakkasivat »löytöpaikoiltaan» pintakerrosta pois, asettelivat kiviä valtaustensa kulmiin tai pystyttelivät työläästi töhertämiään »valtausilmoituksiaan». He tuskin huomasivat miestä, joka käveli satakunnan jalkaa heistä. Peter kävi myös neljällä omalla valtauksellaan. Eräällä tapasi hän pienen joukon, joka innokkaasti tutki kullanmerkkejä. Hän ei yhtynyt heihin. Sanat, jotka hänen jälkeensä lennätettiin hänen poistuessaan kapakasta soivat yhä hänen korvissaan. »Sinne tulee varmaan oikea roistojoukko ja he piankin vievät sinulta koko valtauksesi. Pidä silmäsi auki!»
Peter keitti itselleen illallista, mutta ei syönyt paljoakaan siitä.
Sen sijaan istui hän, tuijottaen silmät selällään, mutta näkemättä mitään, ruoka-astioista nousevaan höyryyn. Aika ajoin nousi hän ylös, mielessään ilmeinen tarkoitus, jonka hän heti unohti, ennenkuin oli ottanut kahtakaan askelta, jotenka ne pian tulivat tarkoituksettomiksi ja hän istuutui taas. Myöhällä illalla kiersi hän taas valtauksensa, mutta ei huomannut mitään tavatonta. Illan kuluessa yksi ja toinen mies pyörähti hänen kämpässään, mutta menivät pian taas, koska se oli tyhjä. Peter oli heidän käyntinsä aikana vuoren huipulla aivan lähinnä tähtiä ja käveli siellä edes ja takaisin pienellä tasamaalla. Kun hän tuli sen päähän kääntyi hän kantapäillään takaisin. Siitä tuli kuusi askelta yhtäälle ja viisi askelta toisaalle. Hän laski omantunnontarkasti askeleet, kunnes se kävi koneellisesti. Sitten laskeminen jatkui yhtämittaisesti muitten ajatusten ohella — viisi — kuusi — viisi — kuusi — aina uudelleen ja uudelleen. Kymmenen tienoissa lopetti hän kättensä aukomisen ja sulkemisen ja alkoi huutaa ensin hiljaa, mutta sitten yhä kovemmin koko keuhkojensa voimalla. Vuoristo-leijona vastasi hänelle toiselta rinteeltä. Hän ojenteli käsiään päänsä yläpuolelle, joka lihas jännittyneenä ja huusi. Sitten hän ilman huomattavaa keskeytystä vaipui kivelle ja painoi kasvot käsiinsä. Hetkeksi oli hermojännitys tauonnut.
Lännen kirkkaat tähdet valoivat hopeaista valoaan. Preerialta henkäsi vieno tuuli, kuin näkymättömät kädet lepäsi se miehen pään päällä. Kotoiset, öiset äänet soivat, ja suloinen metsän tuoksu levittelihe kaikkialla. Peter nousi, veti syvän henkäyksen ja meni kämppäänsä. Luonnon suuri rauha oli tullut hänellekin.
Mutta sitten, matalan kämpän hämärässä palasivat taas vanhat epäilykset ja vanha pelko. Ne istuutuivat hänen yläpuolelleen kuin orrelle ja pakottivat hänet katsomaan itseensä kunnes hänen silmänsä olivat kuumat ja punaiset. »Tee, tee, — tee, tee», ne hokivat, kunnes Peter nousi ja astui ne kolme mailia, jotka veivät hänet valtaukselle. Kaikki oli kuin olla pitikin. Miehet laaksossa eivät vielä olleet heränneet. Uninen siili vain ponnisteli piiloon harja pystyssä.
Tämä ei käynyt päinsä. Saattoi mennä viikkoja, ennenkuin hän voi alkaa kaupantekonsa. Peter keitti itselleen työläästi aamiaisen — ja joi puolikuppia kahvia. Sitten istui hän, kuten edellisinäkin päivinä, tuijottaen suoraan eteensä, näkemättä mitään. Jonkun ajan perästä asetti hän tytön valokuvan ja peilin rinnakkain pöydälle ja katseli niitä tarkkaavasti.
Hän nousi potkaisten tuolin nurin ja meni vielä kerran valtaukselleen. Miehet olivat jo heränneet laaksossa. Enimmät olivat lopettaneet jo päivää ennen välttämättömimmät toimet valtausta varten, jotenka heillä nyt oli aikaa tyydyttää uteliaisuuttaan ja leikinlaskun haluaan tarkastamalla alkuperäistä valtausta, joka koko »rynnäkön» oli aikaansaanut. Seurauksena oli, että Peter tapasi joukon miehiä valtauksellaan. Muutamat heistä tutkivat maata, toiset olivat laskeutumassa kaivokseen ja useimmat lukivat lyhyeen petäjään naulattua valtausilmoitusta. Eräs viimemainituista, sama, joka oli laskenut leikkiä Peterille kapakassa, huomasi omistajan lähestyvän.