Richard Darrell irroitti jalastaan lumikengät. »Sinä et saa tuoda whiskyäsi kämpälle», kertasi hän koruttomasti.
»Kuulehan nyt, Darrell», sanoi toinen rauhallisella äänellä. »Minä en aio myydä tätä whiskyä, minä aion lahjoittaa sen. Laki ei pääse minuun käsiksi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määrätä minne minä saan mennä. Minä menen sinne, jonne haluan. Älä tee erehdystä nyt!»
»Sinun täytyy palata takaisin whiskyinesi», vastasi Darrell.
Silver Jack heitti takin päältään ja lähestyi.
»Lähde tieltäni, tai potkaisen sinut menemään kuten Bay Cityssäkin tein.
Silmänräpäyksessä vaihdettiin siinä kaksi iskua. Ensimmäinen kävi Silver Jackin ruskeaan naamaan aivan pellavankarvaisen silmäkulman viereen. Toinen lähetti Richard Darrellin läähättävänä ja raivosta nyyhkyttäen lumihankeen kymmenen jalan päähän. Hän nousi, veren virratessa viiksien alta. Hänen kiihkeät, hermostuneet kasvonsa olivat lumivalkeat ja hänen mustat oravansilmänsä kapenivat. Hänen suuret kätensä, kämmenet taaksepäin, sulkeutuivat suonenvedontapaisesti. Kissan liikkein lähestyi hän vastustajaansa ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Silver Jack seisoi suorana ja varmana odottaen hänen tuloaan. Kolmasti löi hän hänet nurin, neljännellä kerralla lensi Darrell reen koria vasten ja hänen sormensa tarttuivat siinä olevaan kirveeseen, jota kaikki metsänkulkijat aina kuljettavat mukanaan.
»Hän näkyy tulevan häijyksi. Tulehan Hank!» huusi Silver Jack.
Toinen mies, jolla oli kosolta vanhaa kaunaa esimiehelle, tarttui lyhyeen rautakankeen ja nousi reestä.
Syvältä metsän uumenista henkäsi murha kuin rutto. Molemmat miehet keskustelivat rauhallisesti ja turvallisesti kuten ainakin asiasta.
»Käy sinä hänen kimppuunsa tuolta puolen, niin minä käyn tältä», sanoi
Hankiksi mainittu mies, puristaen rautakankea kädessään.